Toipilaan ruskaretki

Kun on kolme päivää viettänyt enemmän ja vähemmän sängyn pohjalla tai sohvan sylissä, alkaa makoilu kylläsyttää. Unta on riittänyt hämmentävän paljon, mutta selkä ei ole pötköttelystä pitänyt.  Niinpä tänään uskomattoman hieno syyspäivä sai toipilaan liikkeelle ulkoilmaan. Eilen ei ollut kuumetta ja olokin tuntui kutakuinkin siedettävältä. Arvelin olevani niin tervehtynyt, että voisin tehdä pienen pyrähdyksen pihalle. Hakisin samalla lähikaupasta tarvikkeita päivälliseen.

Lämpötila oli kesäinen, 18 astetta ja aurinko sai maiseman hehkumaan. Ihan hyvin voisin kävellä kauppaan pikkuisen pidemmän reitin kautta ja nauttia syysluonnosta.

Tosi. Huono. Idea.

Päästyäni noin kilometrin päähän kotoa, tuskanhiki puski pintaan ja teki mieli istahtaa. Enkä ollut edes juossut vaan hipsinyt hissukseen välillä kuvaillen maisemia. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan kannattanut enää kääntyä takaisin. Eikä näitä maisemia voinut jättää katselematta, eihän?

Pikkuruisia tähtikukkia löytyi matkan varrelta.

Pietaryrttejä ei ole vielä pakkanen palelluttanut.

Pietaryrttien vierellä veikistelivät nämä pörröpäät.

Rautatiesillan alla olevat graffitit piti ikuistaa siksi, että sieltä löytyi murheellinen mursu. 365 kuppia kahvia -blogin Rita on kuvannut saman sarjan muita taideteoksia Jyväskylässä!

Seuraavassa kuvassa on luullakseni se liikennemerkki, joka varmimmin jätetään huomiotta tässä kaupungissa.

Astelin rautatiesillan viertä kaupungin puolella ja maantiesiltaa kohti kauppaa. Ja tässä vaiheessa oli jo paita hikimärkä ja olo kuin lötköpötköllä. Kavuttuani maantiesillalle, laittelinkin töistä palaavalle puolisolle viestiä, josko hän voisi autoilla hakemaan minut kaupasta. Arvelin, etten jaksaisi kävellä kotiin saakka. Ja kyyti tuli!

Ihan käsittämättömän hieno syksy!