Punainen osoitekirja

"Toivon sinulle kaikkea tarpeeksi. Tarpeeksi aurinkoa valaisemaan päiväsi, tarpeeksi sadetta, jotta osaisit arvostaa aurinkoa, tarpeeksi iloa ravitsemaan sieluasi, tarpeeksi tuskaa, jotta osaisit arvostaa elämän pieniä iloja, ja tarpeeksi kohtaamisia, jotta aina silloin tällöin osaisit jättää myös jäähyväiset."

Doris Alm on kymmenvuotias kun hänen onnellinen lapsuutensa loppuu. Isä kuolee työtapaturman seurauksena eikä suurun murtama äiti pysty elättämään kahta tytärtään. Doris vanhimpana lähetetään pois kotoa pikkupiiaksi lähistöllä asuvan varakkaan madamen talouteen. Työ on raskasta ja tytön asema palkollisista alimmaisena rankkaa.

Doris on kaunis ja niinpä malliagentti bongaa tytön ja yllättäen Doris huomaa olevansa matkalla Pariisiin mallin töihin 16-vuotiaana. Elämä ei kohtele Dorista silkkihansikkain, kun äiti Suomessa kuolee, Doris saa Pariisiin huolehdittavakseen myös pikkusiskonsa Agneksen.

Kun Eurooppa ajautuu sotaan, Doris ja Agnes matkustavat Amerikkaan Doriksen rakkauden perässä. Kuten arvata saattaa, matkassa on monta mutkaa. Lopulta Agnes menee uudella mantereella naimisiin ja synnyttää pienen tyttölapsen. Doris haikailee menettämänsä rakkauden perään ja lopulta hän lähtee takaisin Eurooppaan jälleen rakkautensa perässä, mies kun on lähtenyt mukaan sotaan. Matka sotatarvikkeita kuskaavalla laivalla on silkkaa painajaista. Lopulta laiva räjähtää Englannin rannikolla ja Doriksen hengen pelastaa rannikolla asusteleva erakko. Monien juonenkäänteiden jälkee Doris lopulta palaa takaisin Ruotsiin, synnyinmaahansa.

Mutta ei tämä Sofia Lundbergin esikoisteos ole tarina Doriksen nuoruudesta vaan vanhuudesta. Tai oikeastaan niistä molemmista.

Kirjan Doris Alm on 96-vuotias, jonka ympäriltä kaikki ystävät ja tuttavat ovat jo kuolleet. Osoitekirjassa, jonka Doris sai isältään kymmenvuotislahjaksi, on lukematon määrä nimiä ja osoitteita, mutta kaikkien niiden perässä lukee "kuollut".

Doriksen ainoa sukulainen on Jenny, Agneksen tyttärentytär, joka asuu edelleen Atlantin takana. Doriksella ja Jennyllä on erikoisen läheinen suhde, ja Doriksen elämää rytmittävät Skype-puhelut maapallon toiselle puolelle.

Kun Doris selailee osoitekirjaansa, muistot heräävät eloon ja hän alkaa kirjoittaa elämänsä tarinaa muistiin Jennyä varten. Se on hänen perintönsä sisarentyttärentyttärelle. Näistä kirjoituksista kirjan traaginen juoni pikku hiljaa punoutuu.

Onnettoman tapaturman seurauksena Doris joutuu sairaalaan ja kunto alkaa hiipua. Jenny näkee rakkaan tätinsä hädänalaisen tilan Skypen välityksellä, nappaa kuopuksensa mukaansa ja lentää Ruotsiin vastoin miehensä ja teini-ikäisten poikiensa tahtoa.

Jennyn mies on kipunoivan vihainen tilanteesta ja tekee kaikkensa saadakseen Jennyn palaamaan kotiin. Mutta Jenny ei voi jättää rakasta Dossia kuolemaan yksin. Lopulta Willien, Jennyn puolison silmät avautuvat ja hän ymmärtää miksi Jennyn pitää pysytellä Tukholmassa. Yhdessä Willien kanssa Jenny lopulta järjestää Dossille vuosisadan yllätyksen, ihan viime hetkellä.

Alussa en oikein meinannut päästä jutun juonesta perille. Kahdessa ajassa liikkuvat kertomukset eivät edelleenkään ole suosikkejani, mutta hetken takeltelun jälkeen kirja imaisi mukaansa. Kyynelsilmin ja henkeä haukkoen luin Doriksen uskomattomasta elämästä äidin hylkäämästä tytöstä Pariisin seurapiireihin, varakkaaksi ja tyylikkääksi malliksi ja siitä taas Amerikan mantereelle köyhiin oloihin, tuntemattomien hyväntekijöiden armeliaisuuden varaan. Nuorena ja kauniina maailmalle lähtenyt Doris palasi kotiin takaisin rikkinäisissä vaatteissa ja resuisissa kengissä.

Doriksen seikkaillessa maailmalla hänen ruotsalainen hyväntekijänsä Gösta, joka rakasti miehiä, oli vakaa ja turvallinen side kotimaahan. Göstan taloudenhoitajaksi Doris lopulta päätyi. Göstan ja Doriksen vahva ja kaikenkestävä ystävyyssuhde oli romaanin kantavia voimia. Ihminen voi selvitä monenlaisista vastoinkäymisistä, kun tietää jossakin olevan vakaan turvapilarin tai olkapään.

Doris on positiivinen ja hyvin myönteinen ihminen, mutta yksinäisyys on silti musertavaa. Pitkä ikä ei välttämättä olekaan niin kovin ruusuinen ja tavoiteltava tulevaisuudenkuva. Kotiavustajat eivät kaikki ole ihan oikeassa ammatissa. Doris ei valita, mutta elämä on aika yksitoikkoista ja ankeaa. Siitä lukiessa tuli hvyin tyhjä olo.

Kuten arvata saattaa, kun kirja loppuu, myös Doriksen elämä on päättynyt. Silti kirja loppui onnellisesti ja toiveikkaasti. Doriksen elämällä oli kuin olikin merkitystä ja Jenny voi olla onnellinen vietettyään isotätinsä vierellä tämän viimeiset hetket.

Kirjan etukannen "Vuoden koskettavin" -teksti lupasi paljon eikä ehkä aivan pitänyt paikkaansa, mutta ilman muuta mukava ja hyvinkin luettava tarina oli tämä Punainen osoitekirja, tekstinikkarina Sofia Lundberg ja suomentajana Tuula Kojo. Teksti oli kauniisti soljuvaa, rikasta ja tarinaa kannattelevaa. Jäi hyvä maku.