Kesä korkattu

Ihme kesä. Eilen paistoi kyllä aurinko, mutta lämpötila ei jaksanut korkealle kavuta. Kaupungilla oli tapahtumia kesän aloituksen merkeissä pitkin päivää ja vakaa aikomukseni oli palloilla siellä ja täällä ja olla mukana menossa. Pyöräilin aamulla torille ja satamaan. Siellä oli satamassa kirpparimyyjiä pitkä rivi ja torillekin oli viritelty monenlaista myyntikojua.

Järveltä puhkunut vinha viima teki leppoisasta vaeltelusta pikaista pinkomista. Yhtään ei tehnyt mieli vain lorvailla pitkin toria ihmettelemässä tarjontaa. Reippaasti katsastin kirpparitarjonnan, jossa ei (onneksi) montaa houkutusta ollut. Sorruin ostamaan kolme juomalasia, mutta niistä ei ole kuvaa. Lasit ovat Pentikin kuplalasia ja kauniin siniset. Eivätkä olleet hinnalla pilatut! Kaksi isoa ja yksi vähän pienempi maksoi yhteensä 4 €.

Torin puolelta ajattelin vihdoin hankkia avomaankurkun taimet. Kahdella myyjällä oli kurkuntaimet euron kappale ja viidellä eurolla sai kuusi. Sitten minä hölmöläinen menin kysymään Väinölän luomutilan Susannalta, että onko heillä avomaankurkkuja taimina. Olihan heillä, 2 euroa kipale. En sitten kehdannut sanoa, että en otakaan. Ostin kolme tainta ja maksoin niistä kuusi euroa... toisaalta olisin saanut taimia tuplasti. Toivottavasti taimeni edes ovat hyvin satoisat!

Satamassa katselin kaihoisasti myös teemapäivän risteilytarjousta. Meillä on ollut puhetta, että tänä kesänä pitäisi käydä risteilemässä kaupungin ympäri. Nyt olisi risteilylle päässyt tarjoushintaan ja yritin puhua kotiväkeä laivalle kotiin palattuani. Eivät innostuneet. Ja olihan sää tietysti aika kylmä...

Jäi sitten muutenkin palaamatta takaisin keskustaan, joten kaikki muu kesänavaustapahtuman ohjelmisto jäi kokematta. Erityisesti harmittaa, etten tullut menneeksi katsomaan museoautojen kokoontumisajoja iltapäivän päätteeksi. Viime kesänä näin monta nostalgista ajoneuvoa liikenteessä ja olisin mielelläni ikuistanut ne muistikortille, mutta kamera ei sattunut olemaan kuvausvalmiudessa. Kuvaamatta jäivät jälleen, joten täytyy vain toivoa, että Puruveden ympäriajo järjestetään taas ensi kesänä.

Tänä aamuna istuskelin nojatuolissa odottamassa muun perheen heräämistä. Näin silmäkulmasta jotain liikettä ja HYI!

Kuvattuani tunkeilijan pyydystin sen juomalasiin ja kuskasin takaisin luontoon.

Miesväki oli viime yön töissä ja nukkuivat tietenkin päivällä. Me läksimme tyttöjen kanssa käväisemään mammulassa, koska siihen nyt tarjoutui oiva tilaisuus. Äiti laittoi taas herkkuja tarjolle.

Jälkiruoan marjasalaatin valkoiset mansikat olivat ihan älyttömän hyviä. Ne maistuivat enemmän metsämansikoilta kuin metsämansikat ikinä.

Syötyämme houkuttelin porukan mukaani Lipettiin. Lipetissä mieli ja sielu lepää, se on sellainen rauhan ja onnellisuuden tyyssija. Nyt poimimme sieltä mukaamme reilusti raparperiä ja minä poimin otoksia kameralla. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä kasvi on seuraavissa kuvissa. Mutta hienot oli kukat!

Seuraavaa kasvia kuvatessani muistelin muinoista paikallisen sanomalehden kolumnia, jossa toimittaja oivallisesti mietti kasvien nimien uusia käyttötarkoituksia. Kyläkellukka kuulostaa pullealta ihmiseltä, joka kyläilee miltei riesoiksi asti... Mutta kuvaamani kukka ei ollut kylä- vaan ojakellukka. Melko hilpeä nimi sekin.

Keto-orvokki kukki Lipetin pihamaalla runsaina esiintyminä. Onneksi ei nurmikon niittäjä ollut näitä katkaissut.

Jos meillä kaupungissa juhannusruusu on jo parhaan kukintansa kukkinut, siellä metsän keskellä oli vielä kauniita ruusunkukkia jäljellä. Ihmeesti vain kärpäsetkin olivat niistä kiinnostuneet!

Jäkäläisen kallion kupeessa kukkivat juhannusruusut. Niiden siimeksessä kallion kolosessa kasvoi kiva mehitähtirykelmä.

Puolukat olivat myös kallion vierellä täydessä kukassa.

Kävellessämme rannasta mäkeä ylös, esikoinen kutsui minut katsomaan ihmettä. "Tuo mustavalkoinen tuolla kasvien keskellä, joka näyttää ihan roskalta... se on perhonen!" Ensin en millään meinannut bongata minulle esiteltyä hyönteistä. Oli sillä niin loistava suojaväritys!

Kullerot ja akileijat... ne tuskin ovat itsestään mökin ympräistöön kylväytyneet. Lienevät edellisen emännän istuttamia silmäniloja.

Olisin mielelläni haukannut suuremmankin palan luontoelämystä, mutta onneksi edes vähäsen sain latautua luonnossa. Loma meni kaikenlaisen kiireen ja puuhailun merkeissä. Mutta onneksi kesä ei lopu, vaikka vapaat nyt loppuvatkin. Täytynee pitää huoli siitä, että pääsen päätäni tuulettamaan ja akkujani lataamaan pitkille yksinäisille pyörälenkeille ja patikoimaan pitkin metsäisiä polkuja. Se taitaa olla tälle tädille tasapainoisen ja onnellisen elämän elinehto. Näitä mietin, kun kylätietä kurvailimme kotia kohti.