Kyldyrelli-Ellie ja Marguerite (4)

Kun tammikuussa kävin elokuvateatterissa katsomassa Järven tarinaa, sitä ennen näytetyissä trailereissa näkyi uteliaisuutta herättäviä katkelmia Savon Kinojen matineaelokuvasta Marguerite. Myös matineasarjan esitelehdykkäisestä luin kiinnostavan esittelyn. Oli siis mentävä katsomaan!

Järven tarinaa olin menossa katsomaan kuopuksen kanssa, mutta hän teki minulle oharit jäätävän pakkasen takia. Margueritea katsomaan ehdotin yhteistä leffaelämystä entiselle työkaverille ja hänhän olikin mielellään lähdössä. Mutta eikös vain kurja kutsumaton vieras, migreeni, kaatanutkin leffaseurani kylppärin lattialle vessanpyttyä halailemaan. Ikävä juttu, mutta sellaista elämä on.

Itse en antanut periksi, vaan lähdin kerrankin töistä hyvissä ajoin ehtiäkseni elokuvateatterille ajoissa.

Elokuvaa mainostettiin komedialliseksi draamaksi. Mutta mielestäni se oli pikemminkin draamallinen tragedia. Takanani istunut nainen kyllä hihitteli vähän väliä, mutta minua ei naurattanut, pikemminkin itketti.

Upporikas tyttörukka (kaunis aikuinen nainen) rakastaa musiikkia ja laulaa ja esiintyy omaksi ilokseen ja muiden kauhuksi. Juonikkaat oman edun tavoittelijat kehuvat ja ylistävät paronittaren laulutaitoa, vaikka Marguerite kimittää lahjakkaasti nuotin vierestä. Edes Margueriten oma puoliso ei kerro totuutta vaan kiertelee, kaartelee ja vielä pettääkin vaimoaan tämän selän takana.

Elokuvan ooppera-, operetti- ja muu astetta hienompi musiikki sopi hienosti ranskankielisen elokuvan tunnelmamaailmaan. Elokuva pohjautuu tositapahtumiin ja oli siksikin niin surullinen. Raha ei tuo onnea. Vaikka ihminen olisi miten rikas, yksinäisyys voi olla musertavaa. Marguerite oli kiltti, avokätinen ja naiivi. Hän ei halunnut kenellekään pahaa. Mutta silti hänellä ei ollut yhtään vilpitöntä ystävää. Traagista ja murheellista. Ei siinä ole mitään huvittavaa, että joku ei osaa. Mutta siinä on paljonkin hävettävää, että nauretaan toisen vilpittömälle yritykselle. Vaikka totuus satuttaisi, se on silti valheellista harhaa arvokkaampaa.

Elokuvan loppu ei ollut onnellinen. Vaikka sitä olisin ikuisena romantikkona toivonut.

Elokuva oli herättelevä, ravisteleva ja ajatteluttava. Ihan muuta kuin nopeasti unohtuvat tusinaleffat, joita myös on mukava katsoa nopeina haukkapaloina. Vaikka totta puhuen Kotosen täti ei ole erityisen aktiivinen elokuvailija. Nyt olen alkuvuonna käynyt elokuvissa enemmän kuin yleensä koko vuodessa...

Tänään olen yrittänyt olla sinnikäs ja torjuva. Flunssan poikanen taputtelee olkapäälle ja yrittää ystäväksi. Minä en moisesta riesasta välittäisi enkä sitä nyt kaverikseni huolisi. Huomisen jälkeen olisi pitkästä aikaa tiedossa kolmen vapaapäivän putki ja suunnitelmia ja tekemistä on taas listalla enemmän kuin edes järjellä olisi kohtuullista. Kunnon puunausta ja siistimistä kotona perjantaina, kivoja menoja lauantaille ja sunnuntaina on sitten ihan Rajaton ystävänpäivä. Että ei tässä mitenkään voi taipua taudin tahtoon.

Siksi kuopuksen nimipäiväkahvit kohdallani vaihtui teeksi. Mutta se maistuikin tosi hyvältä!