Ulkoilmasta ja liikkumisesta voi tulla riippuvaiseksi. Joulupäivän iltana jo olin kuin kissa pistoksissa ja kaipasin ulos. Säätila oli sellainen, että kissamaisen laiskana en kuitenkaan tohtinut nenääni laittaa oven ulkopuolelle. Vettä satoi kaatamalla ja vaakasuoraan ja navakka tuuli puhelteli. Ush. Johan oli joulusää!
Eilen veljeni perhe oli meillä päiväkahvilla ja siinä samalla lyötiin lukkoon kinkusulatuskävelyreissu tälle päivälle. Veli oli ajatellut kävellä jälleen Punkaharjulla Metlan lenkin ja me sedän kanssa telläydyimme mukaan. Esikoinen oli jo aikaa sitten pyytänyt äidiltäni piirakanpaisto-opetusta ja se oli myös sovittu täksi päiväksi.
Eilen suunnittelimme, että Kotosen sakki lastautuu autoon ja lähdemme matkaan heti yhdeksän kantturoissa aamulla. Ajaisimme ensin veljeni luo, jossa me sedän kanssa siirtyisimme veljen kyytiin ja tytöt jatkaisivat keskenään mummolaan, Mutta tietenkin tuli mutkia matkaan. Kun pakkauduimme autoon, toinen takaovista ei suostunutkaan enää sulkeutumaan! Sen lukitussysteemi oli mennyt jäätymään. Varttitunnin verran myöhästyimme lähdöstä ennen kuin ovea saatiin sen verran lämmitetyksi, että sen sai pysymään kiinni.
Kun matka sitten alkoi, ihastelimme talviaurinkoa, joka oli pitkästä aikaa tullut paksun pilviverhon takaa meitä ilahduttamaan. Piti kesken matkan heittää auto parkkiin Kerimäen kirkkorannassa ja kuvata tuota keskitalven ihmettä.
Punkaharjulle ei onneksi ole pitkä matka, joten hyvissä ajoin olimme jo polulla. Pakkasta oli viitisen astetta ja tuima viima puhalteli navakasti. Ei ollut liian kuuma ainakaan, mutta ei paleltanutkaan. Nykyaikaiset ulkoiluvaatteet ovat niin hyviä!
Aurinko kultasi puiden latvoja ja patikoitsijoiden ajatuksia.
Lumikenkäreittiä tallustelimme, mutta hyvin pärjäsi tavallisilla talvilenkkareillakin. Ei ollut lumikinoksista haittaa.
Luonto oli piirtänyt sydämen matkan varrelle,
Ahkera nakuttaja on ollut työssä ja ruoanhankinnassa...
Aurinko on ollut kadoksissa niin kauan, että sitä teki mieli kuvata koko ajan...
... järven aalto jäätynyt talvipakkasessa...
Varjokin on löytynyt...
Päätimme käydä katsastamassa laavunkin. Siellä oli tulet kotakeittiössä, mutta ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla.
Aurinko kultasi mäntyjen rungot.
Pirteän patikan päätteeksi ajelimme mummolaan, jossa ahkerilla leipureilla oli jo piirakat valmiina. Esikoinen oli opetellut piirakanteon alusta alkaen. Eli hän teki itse kuoritaikinankin ja kauli taikinasoikiot, joihin riisisydän levitetään. Lopuksi vielä reunojen rypytys ja näin hienoja tuli:
Kuopuksen herkkua on perunapiirakat ja hän oli leiponut niistä näin kauniita ja herkullisia:
Hetkeksi juutuimme katsomaan telkkarista hupaisia Tintin seikkailuja, mutta sitten piti jo joutua kotiin, sillä kuopuksen kummitäti, oma serkkuni, oli tulossa käymään.
Kinkkumme alkaa olla loppuun kaluttu, joten kahvipöytään piti taikoa jo muuta naposteltavaa. Tein cocktailtikkuja,joihin pujotin leipäjuustoa, omatekoisia lihapullia ja viinirypäleitä seka ruissipseistä herkkukuppeja, joihin sipaisin valkosipulituorejuustoa ja koristeeksi sekä makua antamaan viinirypäleitä. Herkuttelimme näitä glögin kanssa ja hyvältä maistui!
Loma jatkuu vielä (ihanaa!), mutta kohti arkea jo mennään kovaa vauhtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti