lauantai 14. marraskuuta 2015
Nimpparit
Kuinka ollakaan, hupsis vaan, vuodenkierto oli jälleen kerran siinä pisteessä, että täti ja tädin kaimat viettivät viikolla nimipäiväänsä. Tämä täti tosin vietti merkkipäiväänsä töiden merkeissä ja ihan kunnon ajatusmylläkässä mentiinkin.
Vaikka tässä blogissa ei työasioita ole tarkoitus puida, niin toteanpahan vaan, että jos työn sujuminen pohjautuu pääosin johonkin tietokoneohjelmaan ja ohjelma vaihtuu tyystin toiselaiseksi, niin eipä ole helppo homma, ei. Kuten ihan muita töitä tekevä ystäväni totesi, niin kukaan ei tiedä mitään, kukaan ei osaa mitään, kaikkien oletetaan osaavan kaikki, mutta kukaan ei ota vastuuta mistään. Olin itse jossain välissä tikahtumisen partaalla, kun yksi jos toinen kävi apua anomassa. Ahdistuneena tokaisin, että miksi ihmeessä minun pitäisi osata vastata jokaiseen kysymykseen, kun ohjelma on minulle aivan yhtä uusi kuin kaikille muillekin... Yksi työkaveri siihen lausumaan, että a) sie tiedät paljon ja b) vastaus tulee ystävällisesti... No tästä ilahtuneena ja voimaa saaneena sitä taas ihmeesti jaksoi eteenpäin.
Mutta siis varsinaisena nimipäivänä uudistusmylläkkä oli pahimmoillaan, mutta siitä huolimatta työkavereilta tuli sydämellisiä onnentoivotuksia. Yksi lahjapakettikin oli työpöydälle ilmaantunut ja tuoja pahoitteli, että lahja näytti yhtä harmaalta kuin päivän sää. Ei haittaa harmaa villasukkasää, kun ystävien muistaminen lämmittää...
Sattuipa nappiin paketin sisältö... ja vielä mukana terveiset Kreikan auringon alta. Ihanaa!
Nimipäiväkukkasen sain vanhemmiltani jo miltei pari viikkoa aiemmin. Olivat lähdössä reissuun ja vieraat olivat tuoneet tuliaisiksi atsalean, joka ei ilman päivittäistä huolenpitoa selviäisi. Siksipä kukka muutti meille, mutta ei se koskaan kunnon loistoon täälläkään puhjennut. Kukkii kyllä, mutta on ressukka samalla jotenkin kärsivän näköinen, ollut jo alusta asti. Ehkä sitä stressasi jatkuva muuttaminen kodista toiseen, tai oli sittenkin päässyt jossakin välissä liian kuivaksi.
Kortti- ja reissukaveriltani Outsalta odotti salaperäinen kirjekuori kotona pöydällä kun töistä kotiuduin. Sisältöä oli ilmiselvästi kasattu harkiten ja huolella. Ensin kuoresta tupsahti makeaa mahan täydeltä suklaalevyn muodossa, sitten löytyi kunnon kynä korttien kirjoittelijalle, pieni ja sievä Polkka Jamin vihko oli kuoressa myös ja ajankohtaan somimmoilleen sopivasti lahjuksien joukossa oli vielä heijastin heilumaan lenkille pimeän tyypin turvaksi.
Kummitäti oli askarrellut itse kivan kissakortin ja ex-työkaveri, Mikä-Mikä-Maan Kirjastokuningatar muisti myös kortilla, jossa ilmiselvästi on kuva kuopuksestamme joitakin vuosia sitten Kotosen sedän sirot nro 47 tohvelit koivissaan killumassa.
Yllättävimmät korttiterveiset kuitenkin tulivat maailman ääristä esikoiselta. Tosin kortti oli kirjoitettu jo reilu kuukausi sitten, joten se ei kai varsinaisesti ollut nimipäivämuistaminen, mutta tulipahan sopivasti perille juuri merkkipäivänä.
Onnitteluja tupsahteli pitkin päivää myös tekstiviesteinä ja Facebook-viesteinä. Kiitos kaikille! Olette te ihania!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti