Pyhillä poluilla

Tänään on ainakin kansallinen korvapuustipäivä ja Mikkelinpäivä ja vanhustenpäivä. Korvapuustipäivän huomioimista suunnittelin etukäteen, mutta viettämättä jäi. Meillä on vielä perjantaista pannaria ja kuopuksen leipomia muffinsseja, joten pullanpaistossa ei ollut mieltä.

Mikkelinpäivää tulin viettäneeksi vähän vahingossa ja ehkä vähän vanhustenpäivääkin, sillä osallistuin patikkaretkeen, jolle osallistui myös senioriväestöä. Kerimäen kappeliseurakunta ja Pyhät polut ry yhdessä olivat järjestäneet 9 kilometrin päiväpatikan vanhoja kirkkoteitä myöten.Vanhempani olivat menossa mukaan ja koska olin suunnitellut heillä käyntiä, muutin suunnitelmia ja läksin minäkin kävelemään. Mukava juttu oli, että myös kummitätini innostui lähtemään tallustelemaan pitkin teitä ja sain häneltä kyydin mennen tullen Kerimäelle.

Jonkinlainen seikkailu oli siis suunnitelmissa. Arvelin, ettei se kovinkaan huurteinen mahtaisi olla, sää näytti nimittäin niin hienolta heti aamusta. Aamupalaksi söin silti Frozenin huurteisen seikkailun siivittämiä aamiasmuroja. Olihan meille käynyt kuopuksen kanssa niin, että kun olimme etsimässä vaniljauutetta kaupasta, emme sitä löytäneet, mutta eikös vain Olaf hymyillyt vastustamattomasti hyllyllä. Hellyimme vallan ja kiikutimme muropaketin kassalle.

Murot eivät kovin kummoisia kuitenkaan olleet. Melko mauttomia ja maito vetisti ne hetkessä lötköiksi. Täytyy kokeilla niitä vielä marjasopan kanssa, jos eivät niin pahasti lötkistyisi. Syötyä tulivat kuitenkin, ja söin vielä sämpylänkin jaksaakseni tallustella patikalla.

S. Kososen uutuuttaan kiiltävällä bussilla meidät töytyytettiin Luulahden levähdyspaikalle, josta varsinainen matkamme alkoi.

Kuljimme periaatteessa maisemissa, joissa olen liikkunut lähes koko ikäni. Mutta koska aina ajetaan pitkin pikitietä eikä kierrellä pitkin vanhan kirkkotien pohjia kiemuraisia hiekkateitä, näin aivan uusia maisemia.

Polkuja tallaamassa oli 30 reipasta ulkoilijaa. Tarkoitus oli tehdä matkaa rauhalliseen tahtiin kuten pyhiinvaelluksella ikään. Alkumatkalla vauhti kuitenkin kiihtyi reippaanlaiseksi ja huonokuntoisimmat alkoivat hyytyä. Retken johtaja joutui juoksemaan letkan edellä hapittavat kiinni ja toppuuttelemaan vauhtia. Sitten porukka pysyikin paremmin yhdessä.

Itse tosin välillä jäin valokuvaamisen takia vähän jälkeen, mutta sain helposti pääryhmän kiinni kiristämällä tahtia. Syksyinen luonto tuntui jo luovuttaneelta ja kuolleelta. Mietin, että olinko ottanut kameran mukaan suotta. Löytäisinkö mitään kuvattavaa?

Kun tarkasti katsoo, aina löytyy jotain kuvaamisen arvoista. Luonto on ihmeellinen ja sitkeä. Mutta jos keskityin kuvaamiseen, olin epäsosiaalinen. Jos jäin juttelemaan jonkun kanssa, kuvattavat kohteet jäivät huomaamatta....

Kävellessä päätyy helposti transsin omaiseen tilaan, jossa ympäröivää maailmaa ei juuri havainnoi, vaan keskittyy ainoastaan kulkemaan eteenpäin enempää ajattelematta. Niinpä yhtäkkiä olimmekin karsikkokiven juurella. Lauloimme laulun Maa on niin kaunis vainajia muistellen. Hieno fiilis!

Maaginen matkamme jatkui askel toisensa jälkeen ja yhtäkkiä joku sanoi: "Poroja!" Ja niinpä niin... olipas meillä ollut pitkä patikkaretki, kun olimme Lapin lumoon päätyneet...

Mutta ei sentään. Ihan Kerimäellä oltiin yhä.

Matka jatkui Harjumajan maisemissa. Nuorena on tullut siellä hiihdettyä jokunenkin kilometri, mutta näkymät olivat kuitenkin aivan vieraat.

Sinnikkään askelluksen jälkeen saavuimme huokausten sillalle.

Sillalta oli parin kilometrin matka retken päätepisteeseen. Loppumatka piti pistellä vaiti ja ääneti, ikään kuin hiljaisuuden retriitissä. Se olikin hienoa, joskin siinä mielessä haastavaa, että olisi koko ajan keksinyt puhuttavaa vieruskaverille. Varsinkin kun asutus läheni ja nenään kiemurteli houkutteleva paistuvan pihvin tuoksu... katsoimme kummitädin kanssa toisiimme ja herkuttelimme tuoksulla vaihtamatta sanaakaan.

Matkaa oli taitettu kahden ja puolen tunnin ajan, kun retken päätepiste alkoi vilkkua puiden välistä.

Muu porukka nousi vielä kirkonmäelle ehtoolliselle ja kahville isoon kirkkoon. Kummitädillä oli treffit tyttärensä ja tyttärentyttärien kanssa ja minäkin olin jo ihan valmis lähtemään kotiin, joten liukenimme porukasta. Isä kävi vielä antamassa mukaani viisi litraa kantarellejä, joten tälle illalle on hieman puuhaa.

Mutta olipa kiva päivä! Kiitos reissusta!

ps. Minimalismihaasteessa luovuin tänään seitsemästä kerästä Tango Fani -lankaa. Kävin viemässä kerät aamupäivällä lähikadulle. Sieltä langat matkaavat Kiteelle innokkaalle neulojalle. Tarvitsija löytyi näppärästi jälleen Facebook-kirpparin kautta.