Muikuilla

Eilen olin töiden jälkeen ihan rättiväsynyt. Nälättikin, mutta mikään ruoka ei houkutellut. Istahdin nojatuoliin ja avasin tietokoneen ja menin Facebookiin. Siellä serkku huhuili: "Haluisko kukaan lähtee kohta miun kaa muikuille?" Edelleen väsytti määrättömästi, mutta silti kiljaisin kirjaimin MIE!

Kohta serkku soittelikin ja pähkäilimme puhelimessa parasta muikkuravintolaa. Minä olisin ollut menossa Seurahuoneen terassille, serkku Kalastajan kojulle. Lopulta päädyimme testaaman Sarastron annoksia. Kuopuskin innostui lähtemään samaan porukkaan, joten kolmissa naisin suunistimme oopperaan menijöiden vanavedessa linnan liepeille.

Tuskin ennätimme sisään astua, kun jo iloinen henkilökunta oli toivottamassa tervetulleeksi ja kyselemässä, oliko meillä pöytävarausta. No eihän meillä... Onneksi tilaa kuitenkin löytyi ja vielä aurinkoisesta paikasta.

Saimme ruokalistat käsiimme saman tien, mutta ei niitä juuri tarvinnut tutkia. Olihan meillä ollut selvät sävelet syömiseen jo tullessamme. Tovin istahdettuamme meille jo lennätettiin herkullisen näköiset (ja makuiset, namskis!) annokset.

Annos ei näyttänyt suuren suurelta, mutta olikin oikein sopiva. Kylläpä oli kupu killallaan, kun kalaparvi ja muusivuori oli upotettu tuulen suojaan. Herkullista!

Olavinlinnan lähimiljöö on sympaattinen ja houkutteleva. Syödessä oli mukava seurailla linnaan kiiruhtavia oopperajuhlavieraita ja nauttia kesäisestä luonnosta ja kauniista ilmasta.

Kuopus kyseli jälkiruoan perään. Tuumimme kuitenkin vaihtaa paikkaa ja mennä herkuttelemaan kaupunkimme kesäkioskin eli Lippakioskin pehmiksillä.

Ahneella on ähky. Sen tulimme huomaamaan. Isot pehmikset maksoivat vain 0.30 € pieniä enemmän, joten minä ja kuopus päädyimme tilaamaan isot tötteröt. Serkku sentään piti järjen päässään ja tyytyi pieneen jäätelöön. Niin minäkin sitten seuraavalla kerralla...