Kakku kummitytölle

Kunhan kerkeän, kirjoittelen kummiudesta, kummien ja kummilasten merkityksestä omassa elämässäni. Mutta tänään raporttini keskittyy kummitytön rippijuhlakakkuihin.

Tänään konfirmoitiin kuudesta kummilapsestani toiseksi nuorin. Päähäni pälähti tuuma, että jos hänelle kakun tekisin lahjaksi rahalahjan lisäksi. Jotenkin kävi niin, että loppujen lopuksi kakkuja syntyi kolme.

Enpä ole ennen kakkujen tekemisestä ottanut samanlaisia paineita. Nyt oli tunne, että on pakko onnistua. Ihan kuin olisi ollut jonkinsortin diplomityöstä tai näyttökokeestä kyse.

Onneksi kummityttö itse tuli kanssani keskiviikkona väkertämään koristeita sokerimassasta. Vietimme hauskan ja hyödyllisen askarteluillan ja saimme aikaiseksi mansikoita, perhosia, kukkia, ristejä, lehtiä ja raamatun, joka näyttää virsikirjalta. Kummityttö kunnostautui erityisesti mansikkakoristeiden taiteilussa.

Valkoiset kukat näyttivät todella valkoisilta, muovisilta ja hölmöiltä. Onneksi ihmisellä on serkkuja! Kakkutaitelijaserkultani sain lainaksi roosan väristä helmiäistomuväriä, jolla kukkiin sain vähän eloa. Liimasin vielä nonparelleja kukan keskustaan elintarvikeliimalla ja kukista tuli kutakuinkin käyttökelpoisen oloiset.

Perjantai-iltana töiden jälkeen pistäydyin ensin mekkokaupassa, sitten jäin naapurin kanssa jutustelemaan kadun varteen pitkäksi toviksi ja kun lopulta pääsin kotiin, edessä oli kakkupohjien leipominen. Lukemattomia kakkupohjia on tullut tehdyksi, mutta ennen ei ole käynyt näin

Myönnetään. Kakkuvuoka oli tooosi täysi kun telläsin sen uuniin. Miten ihmeessä tällä kertaa kahdeksasta kananmunasta tuli näin valtavan suuri taikina? On tuohon vuokaan ennen saman kokoinen annos mahtunut hyvin paistumaan.

Onneksi kakkupohja kuitenkin loppujen lopuksi oli aivan käyttökelpoinen. Toinen pohja paistui suorakaiteen muotoisessa vuoassa. Kymmenen munan taikina mahtui hyvin.

Kakkujen täytteet aiheuttivat päänvaivaa. Toiveena oli, että kakussa voisi olla valkosuklaavaahtoa ja mansikkavaahtoa. Toisen kakun täytteistä ei taidettu paljoa edes puhella. En ole mousseja ennen kakkujen väliin tehnyt, joten tästä tulikin kummitädin elämään ripaus hauskaa haastetta.

Ensimmäisen kakun väliin tein mansikkamoussen alimpaan väliin...

... keskimmäiseen väliin vaahdotin Vispiä johon lisäsin vaniljakreemijauhetta sekä murusiksi murusteltua Fazerin mansikkasuklaata. Tämän seoksen alle levittelin tähteeksi jääneen mansikkasurvoksen mehevöittämään kakkua...

... ja ylimmäiseen väliin tuli valkosuklaamoussekerros. Samalla vaivalla väkersin moussea toiseenkin kakkuun. Hyvin hupeni neljä levyä valkosuklaata ja kolme rasiaa tuorejuustoa sekä aimo annos Flora Vispiä kakkujen uumeniin.

Ai niin. Kakkutehtailusta teki hiukkasen kimuranttista se seikka, että setä Kotonen oli edellisen yön työssä ja siis nukkui kakkujen väkertämisen aikana. Siksipä täti roudaili tavaroita keittiön pöydän ja terassin pöydän väliä. Kaikki sähkövatkaimen huudattamiset suoritettiin ulkoilmassa kesäkeittiömäisissä tunnelmissa. Se olikin ihanan vilpoisaa ja idyllistä.

Pyöreän kakun kokoaminen oli sinänsä simppeliä, koska ostin esikoisen ylioppilasjuhlia ennen meille sellaisen metallisen ympyrän, jonka halkaisijaa voi säätää ja jonka sisään siis kakun kokoaminen on kätevää. Suorakaiteen muotoista apuvälinettä en omista, joten kakkoskakku piti koota paistovuokaan ja kumota hyytyneenä ja jähmettyneenä tarjoilualustalle. Hmmm... jo pelkkä kakkupohja oli vuokaa korkeampi, joten vuokaan piti lopuksi viritellä lisälaidat.

Tässä kakussa alimmaisena kerroksena oli mousse tummasta suklaasta, keskimmäisessä kerroksessa mango-passion-mousse ja päällimmäisenä valkosuklaamousse. Paitsi tietenkin kokosin kakun käänteisessä järjestyksessä. Moussejen alle levitin piristeeksi aprikoosimarmeladia tai aprikoosimarmeladin ja omenahillon sekoitusta.

Moussejen valmistusohjeet muuten löytyvät Kinuskikissan sivuilta. Sieltä löytyi ohje myös valkosuklaakuorrutukseen, jonka tein näihin täytekakkuihin. Harmi vain, että kuorrutusta tuli 400 grammasta niin niukalti, että piti tehdä kakkujen reunoille paksut kermapursotukset peittämään kuorrutusvajetta. En ollut tullut ajatelleeksi, että kaksi kakkua nielisi valkosuklaata kokonaisen kilon! Vajaa puolet sisukseen ja reilu puolet pinnalle.

Lauantain sain sujuvasti alkuun kakkuja väkertäen. Puolen päivän aikoihin ajattelin, että kai olisi tauon paikka ja voisi syödäkin jotain. Mikään ruoka ei houkutellut, joten tekaisin itselleni muhevan salaatin, jonka nautin Eira Pättikankaan uutuusromaanin kera. Kirja tosin ei loppunut yhtä nopeasti kuin lounastaukoni.

Vielä piti tekaista hyydykekakku Cloettan uutuussuklaasta Black Rasberry Sparks. Löysin herkullisen ohjeen sattumalta netin syövereistä, mutta nyt kun etsin sitä taas linkittääkseni ohjeen tänne, en onnistunut sitä enää löytämään. Kakkupohja syntyi Domino-kekseistä ja laktoosittomasta voista ja täytteeseen sulatettiin kaksi levyä suklaata, vatkattiin laktoositonta kermaa, lisättiin Eila maustamatonta tuorejuustoa ja kakun piristeeksi massan sisään piilotettiin vadelmia omasta pakastimesta. Syntisen hyvää! Ja koko täysin laktoosittomuuteen tähtääminen kaatui kolisten siihen, että Domino-kekseissä on laktoosia ja haloo! onhan tuo suklaakin maitosuklaata!

Kun kakut olivat onnellisesti hyytymässä jääkaapissa, täti päätti polkaista kesän ensimmäiselle pidemmälle pyöräretkelle.

Ns. Louhen lenkki on sopiva parin tunnin polkuretkelle, matkaa kertyy 40 km. Matkan puolivälin paikkeilla alkoi puhallella vinha vastatuuli ja taivaalla näkyi uhkaavan näköisiä pilviä. Sadetta ei onneksi niskaani ropissut muutamaa hajapisaraa lukuun ottamatta. Mutta niin tuimasti tuuli tukisteli, että harkitsin jo kääntymistä takaisin omille jäljilleni, jotta saisin myötätuulta osakseni. Mutta sisu ei antanut periksi kääntyä. Kun sitten olin noin 15 kilometrin päässä kotoa, saavutin läpimärän tien, josta kosteus nousi pyörän renkaiden nostamana kengille ja ohi ajavien autojen ilmavirrassa ylemmäskin. Onneksi en kuitenkaan sattunut rankkasadekuuroon fillaroimaan! Vaikka toisaalta olisi ollut tosi tehokasta suihkutella samalla... (Kotipihassa melkein kuivat pyykit tosin saivat ylimääräisen ja tehokkaan luomuhuuhtelun. Näyttää siltä, että paras sadetanssi ikinä on meidän pyykit ulkonarulla kuivumassa...)

Ei hätää, vaikka en sadesuihkua saanutkaan, sillä kuopuksen kotiuduttua töistä ajelimme Luotojärven rannalle kummitädin syntymäpäiville herkuttelemaan serkun loihtimalla maukkaan mehevällä suklaakirsikkakakulla ja rantasaunomaan. Hyvin sujui tuoreelta kuskilta äidin kuskaaminen!

Kotiuduimme yhdentoista aikaa yöllä ja minulla oli vielä päivän ohjelmassa kakkujen kuorruttaminen. Ryhdyin ripeästi työhön päästäkseni joskus nukkumaankin. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan niin kauan kunnes lyhyet yöunet nukuttuani aamulla anivarhain kävin koristeita laittamaan kakkujen päälle. Olin suunnitellut "pääkakun" koristeet kuivaharjoitteluna näin.

Mutta hupsis! Eihän valmiissa kakussa ollut ollenkaan näin paljoa tilaa koristeille. Joten piti jälleen vähän soveltaa ja valmis kakku näytti tältä

Tekstin sain kummitytöltä itseltään. Juttelimme mahdollisesta tekstistä eikä hän halunnut omaa nimeään kakun päälle. Kysyin olisiko heillä ollut rippileirillä jokin yhteinen virsi. Isän kämmenellä -virren rippikoululaiset lauloivatkin konfirmaatiossa, mutta tämä sananlasku oli... hmmm. olikohan se isosten "pikkuisille" antama elämänohje.

Mansikkakakun koristeet olivatkin päivän päähenkilön omaa käsialaa. Hienot!

Suklaakakun ohjeessa oli kakku koristeltu vadelmilla ja keksinmuruilla. Minulla sattui olemaan hieman kermaa pursottimessa, joten pursotin ensimmäisenä kermaruusukkeet kakun reunoille. Tyylikäs!

Olisipa kuopus ollut jo hereillä sanomassa, että "Älä laita enää enempää! Sie pillaat sen kuitenkii!" Nimittäin melkein niin kävi, kun lisäsin vadelmakasan...

Ja lopuksi vielä kuva kaikista kolmesta yhdessä.

Olipa ihana päivä! Kummilapset ovat iso rikkaus!