Lusikallinen kierrätystä

Jos Kotosen väki autoilee Etelä-Suomeen, ajamme aina sellaista reittiä, että jossakin matkan varrella on tienviitat Lusi ja Koitti. Lusikoitti... kuulostaa hauskalta. Onkohan myös haarukoitti? Ja ollaanko siellä nälkäisiä vai ylen kylläisiä?

Sillä ei kyllä ole mitään tekemistä tämänpäiväisen jutun kanssa... Paitsi että kyse on lusikoista.

Olipa kerran laatikollinen vanhoja, tummuneita ja kulahtaneita hopea- ja alpakkalusikoita. Niitä ei koskaan käytetty, mutta ei niitä voinut hävittääkään. Olihan näillä epäkäytännöllisillä ruokailuvälineillä tunnearvoa.

Taito Shopin naiset näkivät tässä oivan markkinaraon ja pistivät pystyyn kurssin, jolla kaappien kätköissä lojuvat aarteet saadaan paremmin käyttöön. Sellainen ilta oli täällä tänään.

Aamulla haalin kasaan lusikoita ja yhden haarukankin. Lopulta kurssi-illassa en raaskinut kuitenkaan jatkojalostaa omia kummilusikotani eli yläkuvan vasemmasta reunasta laskien toista, kolmatta ja neljättä lusikkaa. Myös ykköslusikka sekä kuvan ainoa haarukka jäivät odottamaan Teijan lupaamaa jatkokurssia. Muiden lusikoiden päät katkottiin armotta.

Kuitenkin ennen varsinaista kurssi-iltaa kokeilimme työkaverin kanssa kaulinpainantaa tiskirättiin. Ensin töpöttelimme väriä langoilla päällystettyyn  kaulimeen ja sitten vain kaulimaan... Helppoa kuin heinänteko, mutta... ei siitä nyt mitenkään erityisen kaunis tullut.

Kun kello tuli viisi, päästiin asiaan. Ensikuulemalta kyllä hirvitti. Piti sahata ja töhöttää kaasutöhöttimellä, hioa ja vaikka mitä. Alkujärkytyksen jälkeen kävimme reippaasti töihin. Minäkin katkoin ensin monta lusikkaa. Katkotut kappaleet piti kuumentaa liekissä ja sitten taivutella. Kuumennus muutti lusikan väriä, joten sen jälkeen tekeleet upotettiin folion päälle kuumaan veteen. Veteen oli lisätty soodaa ja sitruunahappoa.

Liotuksen jälkeen lusikan varsia ja pesiä kiillotettiin joko koneen avulla tai vesihiomapaperilla. Minulla oli mukana niin kulahtaneita lusikoita, ettei niitä saanut millään konstilla kiiltäviksi. Ei se mitään, saavat ne ollakin vähän rouheita.

Tarkoitus oli, että jotain olisi saanut valmiiksikin, mutta kaksi ja puoli tuntia meni yhdessä hujauksessa. Lopulta minulla oli valmiina aihiot muutamiin korvakoruihin, kuuteen riipukseen ja yksi tekele, josta en vielä tiedä tuleeko siitä vaikka vetoketjun vedin vai jotain muuta.

Tarina siis jatkuu, kunhan ehtii.