Kissan viikset!

Työkaverin pojalla on 6-vuotissyntymäpäivät. Työkaverin tytöllä on 4-vuotissyntymäpäivät. Juhlat ovat huomenna. Koska juhlien sankarit ovat sisarukset, juhlat ovat yhteiset. Parasta asiassa on se, että Kotosen täti sai kunnian leipoa nuorille sankareille täytekakun!

Lasten äiti antoi kakun suhteen vapaat kädet. Kun kuitenkin kaipasin edes jotain vinkkiä, minulle kerrottiin että sankarit tykkäävät mm. legoista, kissoista, koirista ja muista eläimistä.

Kotosen tädin tuntevat tietävät, että olen kissaihminen. Ei meillä ole oikeaa kissaa, kun setä ei suostu elämään samassa talossa eläimen kanssa, mutta erinäisiä kissaesineitä meiltä kyllä löytyy. Joten jotenkin jäi päähän kumisemaan, että nyt olisi oiva tilaisuus leipoa kissakakku!

Siispä tuumasta toimeen! Kahdeksan munan kakkupohjan paistoin jo keskiviikkona. Torstaina oli täyttämisen vuoro. Leikkasin kakkupohjan neljään osaan, kostutin taas omenamehulla ja väliin tuli sitä ainaista, mutta aina vain herkullista, omenasosetta omista omenista. Väleihin tuli myös kermavaahtoa, josta osan maustoin sitruunarahkalla ja osan vaniljarahkalla. Ylläriksi juhlien sankareille jaoin vielä seokset kolmeen osaan ja värjäsin kaikki erivärisiksi!

Kakkupohja jäi yöksi jääkaappiin tekeytymään. Isompi urakka eilisiltana olikin koristeiden väkertäminen. Kissoja piti synnyttää, vaikkei se ihan kivuttomasti onnistunut. Pari kissaa väänsin omasta päästä. Valkoiselle tuli liian ohut häntä ja tassut ovat ihan hupsut, mutta kun olin päättänyt tehdä lankakerällä leikkivän katin (lasten äiti on ahkera neuloja), senhän tein vaikken oikein osannut.

Ruskeasta sokerimassasta oli tarkoitus tehdä myös istuva kissa. Mutta ei onnistunut. Suklaanmakuinen massa oli niin pehmeää, että aina kun sain kissan tehdyksi, se oli hetken kuluttua painunut kasaan. Jääräpäänä en antanut periksi, vaan ruskea kissa oli tehtävä! Joten muovailin laiskan kollin. Ensin siitä meinasi tulla ihan sammakon näköinen, mutta kun oikein muovailin ja muokkasin, sain massamöykystä sellaisen, että sen kissaksi tunnistaa.

Olin jo viikolla löytänyt netistä hauskan ja helponoloisen ohjeen, jota myös päätin kokeilla. Helppo ja hyvä ohje, jota kyllä kannattaa hyödyntää. Ohjeen vinkeillä sain aikaiseksi tällaisen kisuliinin.

Silmät tein erilaiset, sillä oltiin kuopuksen kanssa molemmat sitä mieltä, että kokopyöreät silmät, joita tein, olivat liian toljottavat.

Kakkuaskartelujen jälkeen olikin hyvä pötkähtää peiton alle uinumaan ja odottamaan tätä ainutlaatuista päivää. Tänään meidän kuopuksestakin tuli Wanha. Kiikutimme hänet kampaajalle aamulla jo ennen seitsemää. Yhdeltätoista istuimme Savonlinnasalissa ihailemassa nuorten ja kauniiden ihmisten taidokasta tanssia. Ihan oli sydän pakahtua!

Salin valaistus oli hyvin haastava, joten hyviä kuvia oli miltei mahdoton saada. Ainakaan tuolla meikäläisen harrastelijakameralla.

Pukuloistoa katsellessa tuli mieleen, että kunpa jokainen olisi muistanut, että paras asuste on hymy ja iloinen mieli. Kalliskaan mekko tai taiteellisinkaan meikki ei pelasta tilannetta, jos kantajalla on hapan, ärtynyt tai kiukkuinen ilme. Jännitys tietenkin voi vetää vakavaksi. Lukion oman tanssin aikana olikin jo nähtävissä rentoutumista, riemua ja heittäytymistä. Ihania nuoria!

Kotiin palattua kaivoin kakuntekeleen jääkaapista ja aloitin koristelupuuhat. Kaupan sokerimassa ei vedä vertoja Leipurin putiikin massalle. Ison levyn kauliminen kyllä onnistui, mutta massa oli niin pehmeää, että sen siirtäminen kakun päälle (vaikka käytinkin pitkää pulikkaa apuna) oli hyvinkin haasteellista ja onnistuin tekemään kuorrutelevyyn pari reikää... Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, kun reiät peittyivät mukavasti koristeiden alle!

Mustan ja ruskean sokerimassan olen ostanut valmiina. Muut värit olen itse värjännyt valkoisesta massasta. Ja kissojen viikset ovat kiinalaista nuudelia.

Sitten olikin jäljellä enää työn ikävin vaihe. Loppusiivous. Pöytäkin oli sen näköinen, että jotain on tehty..

Päivän puuhat eivät vielä tähän loppuneet. Mutta niistä kerron lisää huomenna.