Eväsretkellä

Tänä aamuna nukuin pitkään. Omituista. En yleensä onnistu venyttämään unta työaamuja myöhempään, mutta nyt kello kävi jo yhdeksää ja ylikin, kun vielä autuaasti makoilin peiton alla. Heräämisen jälkeen iskikin kiirus, sillä päivään oli tarkoitus mahduttaa yhtä ja toista.

Aamukahvit hörpättyäni aloin puuhata keittiössä. Keitin riisiohraa ja kananmunia sekä ruskistin jauhelihaa. Samalla sekoittelin sekaisin rahkavoitaikinan ainekset. Olimme menossa eväsretkelle iltapäivällä ja halusin paistaa evääksi pasteijoita. Leipomisen lomassa paistoin possupihvejä päiväruoaksi. Perunoita en ennättänyt kuoria, joten oikaisin ja tein muusin pussista. Ihan syötävää tuli.

Rahkavoitaikinaa tein niin ison annoksen, että sain samalla paistettua myös lihapiirakan. Piirakan koristeet ovat aina jonkinlaista tajunnanvirtaa, sillä koskaan en niitä etukäteen suunnittele. Leikkelen vain soiroja tähteeksi jääneestä taikinasta ja virittelen sitten ne piirakan päälle.

Kun piirakka oli saatu pois uunista, pakkasimme koriin muffinit, pasteijat, makkarat ja muut tykötarpeet. Termospullot otettiin mukaan tyhjinä ja porot olivat paketissa. Kahvi keitettiin vasta äidin keittimellä.

Kun kaikki oli valmista, suunnistimme metsään. Metsäautotie oli niin umpihankea, että auto jätettiin suosiolla isomman tien varteen. 25 minuuttia reipasta kävelyä ja jo näkyi laavu!

Tuskin oltiin päästy perille, kun veljeni jo viritteli tulia nuotioon.

Laavun suojissa ja nuotion lämmössä oli hyvä istuskella, vaikka taivaalta vihmoi märkää lunta. Tuulikin malttoi pysyä puhkumatta.

Koska iltapäivä oli jo pitkällä, emme voineet odottaa nuotion hiipumista kunnon hiillokseksi ennen kuin aloitimme makkaranpaiston. Hyvin paistuivät käristeet lumisen luonnon keskellä!

Jälkiruoaksi nautimme kahvia ja muffineita. Toisessa termarissa oli kaakaota niille (lue: sille), jotka eivät kahvista välittäneet.

Hyvä oli istua rauhassa, tuijotella tulta, rupatella rattoisasti ja kuunnella luonnon ääniä. Ilmeisesti säikäytimme hirven, sillä yhtäkkiä metsästä kuului melkein pamahdus ja sitten loittoneva koppoti koppoti...

Ilta pimeni ja nuotio pieneni. Tuli aika kerätä kamppeet ja lähteä patikoimaan takaisin sivistyksen pariin.

Hämärä oli jo laskeutunut tienoon ylle, kun reipas retkueemme teki kotimatkaa. Onneksi oli lunta! Muuten olisi loppumatkasta ollut säkkipimeää!

Tuvalle päästyämme tapasimme sohvalta villaviltin päältä elämästään nauttivan Sulo-herran. Mutta kyllä oli nautittavaa elämää meillä muillakin tänään!