Suomalainen supermarja

Jotakin minun huumorini tasosta kertonee se, että aina vain naurattaa sama vanha vitsi, jossa kaks mummoo meni mustikkaan, mut toine ei mahtunu! Tänään yksi täti meni mustikkaan ja mahtui hyvin.

Siis onko ihan pakko kaikissa lehdissä olla herkullisen oloisia mustikkaruokaohjeita? Onko? Siitä syystä ja siitäkin, että viikko sitten poimimani mustikkakukkaset ovat tulleet napsituiksi parempiin suihin eivätkä varvut muutenkaan enää ole erityisen edustavia, oli tänään suunnattava mustikkametsään.

Sedällä oli taas takana yövuoroviikko ja lauantaikin menee pitkälti nukkuessa. Oli siis turvauduttava uskolliseen ratsuuni, siis polkupyörään. Lastasin tarakalle pari sankkoa ja marjastuskamppeet ja lähdin sitkuttamaan. Ehkä pitäisi vähitellen etsiskellä mustikkamestoja lähempää nykyistä kotia, ettei aina mustikkavimman iskiessä tarvitsisi suunnata 40 km:n päähän. Tähän hätään ei kuitenkaan ollut uusia marikoita tiedossa, vaan oli mentävä sinne, missä oli varma saalis.

Säätiedotuksesta olin kurkkinut, että oli pienen pieni sateen mahdollisuus, mutta taivaalle katsellessa näytti siltä, että ei huolta. Pääsin perille määränpäähän sujuvasti ja sen kummempia kupeksimatta painelin mustikkamättäille. Silloin tällöin taivaalta rojahti niskaan muutama isohko pisara vettä, mutta ei niin paljoa, että olisi karkuun tarvinnut sännätä.

Mustikoita oli ihan mahdottoman paljon. Ja paikka paikoin ne olivat jättisuuria. Mutta laatu ei ollut enää yhtä ykkösluokkainen kuin aiemmin tänä kesänä. Viime viikon sateet olivat selvästi pehmittäneet marjoja ja ne varisivat varsistakin helpommin. Tällä kertaa tuli haalituksi turhan paljon metsää mukaan, mutta marjojen märkyys aiheutti sen, että saalis oli roskaisempaa.

Onni minulle, mutta yhtäkkiä sinne metsään ilmestyi myös kummitätini marjoja noppimaan. Pois lähtiessä hän otti autonsa kyytiin minunkin marjasaaliini. Kotiin pyöräily on huomattavasti helpompaa ilman kahta ämpäriä, sillä innostuin oikein ahnehtimaan mustikoita ja keräsin täyteen ensin 10 ja sitten vielä 5 litran astiat.

Hupsu, ahne nainen! Muutamalla litralla olisin päässyt kokeilemaan ne mustikkareseptit, jotka mieltä kiusasivat. Piti vaan haalia marjoja moninkertainen määrä! Kaipa minä sitten kuitenkin pakastan osan ja onneksi löytyi tutuista mustikanhaluisia ja marjat pääsevät uusiin hyviin koteihin.

Kotimatkalla oli kevyt olo sen suhteen, että saalis oli tulossa perässä. Melkein koko matkan tien asvaltti oli litimärkä, joten se teki polkemisen raskaammaksi ja kun iso auto ajoi ohi, tuli tunne että ajan sadepilvessä... Mikä tuuri oli tällä marjastajalla ja marjamatkapyöräilijällä, että vältyin täydelliseltä kastumiselta!

Kotona ennätin käydä saunassa ennen kuin siivousta vailla ollut saaliini saapui. Kansiin asti täydet sangot olivat matkalla vajuneet, niin että vallan vajailta näyttivät. Jos olisin kiikuttanut saaliin kotiin polkupyörällä, vajumista olisi tapahtunut varmaan vielä enemmän ja olisin joutunut tekemään koko liiskaantuneesta annoksesta pelkkää mehua.

Yleensä siivoan marjat pihalla, mutta nyt siellä oli jo pimeää ja pystytin työpisteeni ruokapöydän ääreen. Oli aikaa viepää nyppiä kosteahkoista marjoista pois niihin liimaantuneita lehtiä. Mutta sinnikäs yritys johti toivottuun lopputulokseen!

Kylläpä sitä roskaa tulikin kompostiin viskattavaksi! Vai tekisinkö näistä teetä?

Uudet kukkamaljakkovarvut toin, vaikka ei niissä nuo marjat meinaa kestää kiinni. Mutta ilostuttakoon nyt edes hetkisen ruokapöydällä!

En muista, olenko kirjoittanut kaiken, mitä päivän mittaan suunnittelin... Alkaa nimittäin tämän tädin absoluuttinen hyytymispiste löytyä. Äkkiä sitä oppi nukkumisessa työrytmin ja tänäänkin uni loppui aamukuudelta. Ja nyt on kello jo kohta puoliyö. Lisäksi melkein 80 kilometrin pyöräily, kolmen tunnin samoilu metsässä ja sauna sekä saunasiideri vaativat myös veronsa. Siis koisimaan lähtee hän!