Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Onnelliset ihmiset myös imevät itseensä aurinkoenergiaa auringonkukista. Miten voikaan kukka olla kaunis! Tämä yksilö yhä jaksaa ilahduttaa, vaikka muut yli viikko sitten poimimani kukkaset jo nuupahtivat.

Onnellisille ihmisille tulee myös postia. Tällä kertaa salaperäinen kirjekuori. Osoitteen käsialasta olin tunnistavinani lähettäjän ja oikein meni.

Sain siskolta Lontoon tuliaisia! Kiitos!

"Kirjanpitäjä" (heh heh) tulikin oikein oivaan saumaan, minulta kun näitä kirjapostauksia on ruvennut syntymään kuin sieniä sateella.

Mutta jospa tästä vähitellen siirtyisi ihan aiheeseen...

Kun kuulin kirjasta, jonka nimi on Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, tein siihen siltä istumalta varauksen kirjastoon. Jos kirjalla on tällainen nimi, sen on pakko olla hyvä ja hieno teos!

Pian sainkin opuksen käsiini ja vähän petyin. Takakansi kertoi, että kyseessä on jälleen kerran uusi versio onnettomasta, surun murtamasta naisesta, joka - yllätys yllätys - lähdettyään suruaan karkuun uusiin maisemiin, törmää siellä epäsosiaaliseen ja töykeään mieheen, jonka taustasta paljastuu tragedia toisensa jälkeen ja tietenkin nämä kovia kokeneet ihmispolot sitten löytävät toisistaan lohdun.

Teos on Agnes Martin-Lugandin esikoinen, jonka kirjoittaja on alunperin julkaissut omakustanteena. En tosin ihmettele, että ranskalaiset kirjablogistit ovat bonganneet kirjan, sillä kirjoittajalla on sana hallussa ja kertomisen lahja. Kirjan oikeudet on myyty jo 20 maahan ja elokuvan tekijätkin ovat siitä kiinnostuneita.

Diane on menettänyt miehensä ja tyttärensa taagisessa bussiturmassa eikä millään selviä surustaan vaikka tapahtuneesta on kulunut jo vuosi. Hänen paras ystävänsä ja liikekumppaninsa Felix pyörittää Dianen kirjakahvilaa miten kuten eli huonosti. Kirjakahvilan nimi on Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Siitä kirjan nimi. Nimen perusteella olisi voinut luulla, että kansien sisällä olisi ollut hekumallista hehkutusta lukemisen hyväätekevästä vaikutuksesta ja kahvinjuonnin autuudesta. Mutta ei. Kyseessä on aikuisen naisen kasvutarina yli musertavan surun ja lopulta vastuunottoon omasta elämästä. Myös rakkaustarina. Ja tarina siitä, että maailmassa on paljon hyvää ja vielä enemmän hyviä ihmisiä, jos vain päästämme heidät suojamuurimme läpi.

Ihan mukava lukukokemus, mutta jotenkin tuntui, että olen lukenut saman tarinan sata kertaa. Aika moni rakkausromaani rakentuu samalla kaavalla. Eli ei mitenkään mitään järisyttävän uutta ja mullistavaa tämän kirjataivaan alla.

Kirja oli makeankevyt haukkapalanen, jonka hotkaisin lähes yhdeltä istumalta lauantaitöiden jälkeen. Kirjassa on vain 218 sivua ja teksivälit ovat reilut eikä fonttikaan ole mikroskoopilla luettavaa. Vaikken ihan hirveän innostunut kirjan sisällöstä olekaan (nimi oli kirjassa parasta!) jään kuitenkin odottamaan jatkoa Dianen tarinalle. Sitä on jo luvassa heti ensi keväänä!

Kahviherkkuna pistelin poskeeni eilen leipomani kesäkurpitsamuffinin. Törkeän hyvää!

Uusi kirjanpitäjäkin pääsi testaukseen! Hyvin toimii!

Jos viimeisimmäksi lukemani kirja olikin vähän romanttista höttöä, olen kuitenkin onnellinen, olenhan lukeva ja kahvia juova ihminen. Lisäksi kävin sunnuntaina uudelleen Niemelän auringonkukkapellolla ja hain uudet ja ihanat miniauringot meille syysiloksi. Ne vaan ovat niin ihania!