keskiviikko 28. helmikuuta 2018
Kalkkimaalarikisällinä, osa 2
Viime viikon torstaina oli Taito Shopin kalkkimaalauskurssin toinen ja viimeinen kerta. Pieni porukkamme oli kutistunut entisestään, sillä yksi ryhmäläisistä oli käynyt viimeistelemässä työnsä päiväryhmässä.
Tuolini oli saanut rauhassa kuivua viikon ajan ja oli aika viimeistellä työ. Sieluni silmin olin nähnyt istuinosassa pullakranssimaisen vaalean rinkulakoristeen. Vaan kuinka sellainen oikein tehdään? Siinäpä vasta pulma.
Muovisella kakkupaperilla? Vaan eihän tästä mitään kranssia saa aikaiseksi...
Paperisella kakkupaperilla?
Pienemmällä kakkupaperilla?
Mukanani tuomissa kakkupapereissa oli Teija-open viisaiden sanojen mukaan liian kapeat paperisoirot reikien välissä. Maali leviäisi niiden alle eikä kuvio muodostuisi oikeanlaiseksi.
Onneksi kurssipaikalta löytyi sopivampia kakkupapereita, mutta renkulan halkaisija ei ollut ollenkaan somimmoillaan. Piti pikkuisen soveltaa.
Välillä kävin kurkkimassa kuinka Teija kertoili helpoimmasta koristelukikasta. Soirot maalarinteippiä, eriväristä maalia ja kas - vauhtiraidat ovat valmiit!
Sitten taas oman tuolin kimppuun. Koska istuimen koristelu sujui sutjakkaasti, innostuin ja homma lähti käsistä. Selkänojaan tuli koristeraita ja vastakkaiseen jalkaan myös. Jos olisin suunnitellut huolellisemmin, selkänojan täplät olisivat tulleet vasempaan reunaan ja koristeltu jalka olisi ollut etuoikealla. Silloin köynnös olisi jatkunut luontevasti istuimen puoliympyrästä. Mutta en jaksa tätä jäädä suremaan. Tulipahan tehtyä ensimmäinen kalkkimaalausharjoitustyö alusta loppuun valmiiksi.
Intopiukeana jatkoin seuraavien haasteiden kimppuun. Perussaviruukku saisi luvan muuttua enemmän oman näköiseksi ja esikoisen Lontoon puntakaupasta ostamat harmaat muoviset kehykset halusin tuunata toisen näköiseksi.
Kesken touhuamisen tuli teetauon aika.
Tauon jälkeen ennätin vielä vahaamaan tuolin ja jatkamaan ruukun työstämistä, mutta sen ja kehysten viimeistely jäi kotihommiksi. Tällä viikolla kuopuksen koiralapset ovat pitäneet huolen siitä, ettei tädille ole jäänyt askarteluaikaa ollenkaan. Vaan mikäs kiire tässä, ehtiihän sitä myöhemminkin.
Vaha maalin päällä tekee pinnasta kestävämmän ja myös väri muuttui raikkaammaksi ja kiiltävämmäksi. Mattapintaisuuskin näytti hyvältä, mutta tykkäsin kuitenkin, että tuolin väri oli parempi kirkkaampana.
Kotona pääsin kuvaamaan valmiin tuolin kukkasomisteen kanssa. Olin kuvitellut tuolin päälle kesän tuloa enteilevän kevätesikon, mutta sellaista en kaupoista nyt sattunut löytämään. Krysanteemi saa kelvata.
Muistin virkistykseksi vielä kuva lähtötilanteesta:
Uusi tuoli kiinnosti myös kuopuksen koiria. Että kai siitä aika kiva tuli.
maanantai 26. helmikuuta 2018
Toinen tuorepuuro
Viikonloppu meni vilauksessa töitä paiskien ja kuopuksen ja koirakavereiden kanssa touhutessa. Asiaa blogiin olisi romaanin verran, mutta aikaa työstämiseen on huomattavasti vähemmän. Tänään suunnittelin naputtelevani valmiiksi kalkkimaalarikisällijutun toisen osan. Suunnitelma lässähti, kun tajusin jättäneeni puhelimen töihin. Kaikki kurssikuvat ovat puhelimessa, joten ei auta itku näillä markkinoilla. On höpöteltävä muuta.
Kun viimeiksi kyläilin kuopuksella, hän harmitteli, kun ei muistettu ostaa kaupasta appelsiineja. Olisi kuulema ollut kiva kokeilla sellaista tuorepuuroreseptiä, johon saisi näitä kauden vitamiiniherkkuja upotettua. Korjattiin tilanne nyt, kun kuopus tuli meille hiihtolomalle.
Appelsiinituorepuuro kahdelle
1 banaani
2 appelsiinia
2 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
1dl jugurttia
2 rkl siemeniä
ripaus kanelia
Purista appelsiineista mehu, sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja suola. Anna tekeytyä vähintään kolme tuntia tai yön yli. Lisää pilkottu banaani, jugurtti ja siemenet. Ripottele pinnalle halutessasi kanelia.
Me emme halunneet kanelia, vaan koristelimme puuroannokset hedelmillä ja siemenillä.
Puuro toimi hyvin aamupalana, vaikka olisi saanut maistua reippaammin appelsiinilta. Nyt massasta tuli mieleen löysä taikina. Pikakaurahiutaleet olivat halvinta sorttia ja veikkaan että laadukkaammat hiutaleet olisivat tehneet puurosta maukkaamman. Mutta annokset upposivat suihimme ja pitivät pitkään nälän loitolla. Siihenhän sitä syömisellä pyritäänkin. Ainakin useimmiten.
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
Keväisiä kotikotkotuksia
Tänä viikonloppuna Kotosen sedällä oli töitä sekä lauantaina että sunnuntaina. Emme siis olleet menossa minnekään. Etukäteen suunnittelin lauantaille tehokasta mattojentuuletus- ja siivouspäivää luuttuamisine kaikkineen. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Kevätaurinko paistoi kuin viimeistä päivää ja aloin haaveilla potkuroinnista Punkaharjun maisemissa. Jospa setä jaksaisi lähteä sinne vielä työpäivän jälkeen? En siis myllännytkään mattoja pihalle vaan keskityin muuhun sipistelyyn ja järjestelemiseen.
No, ei Punkaharjun reissusta mitään tullut, mutta siivoaminenkin jäi puolitiehen. Liekö tuo nyt niin paha asia?
Kun koti on kaksikerroksinen, tavarat tuntuvat olevan aina väärässä kerroksessa. Käytin paljon aikaa palautellessani tavaroita paikoilleen. Samalla pyykkäsin. Moni tekemätön ja mieltä painanut työ tuli tehdyksi. Siirtelin tavaroita paikasta toiseen ja sain aikaiseki uutta ilmettä sisustukseen. Mitään uutta en nyt ole ostanut, vaan ihan vanhoilla kamoilla mennään.
Kirppislöytöjä välikammarissa.
Viime kesänä autoilimme Ikeaan ostamaan meille uutta parisänkyä ja eteiseen uutta kaappia. Sängyn kanssa kävi kehnosti, kun poimimme hyllystä oikeasta kohdasta, mutta väärältä korkeudelta mukaamme väärän vuoteen. Onneksi hutiostossänky kelpasi esikoiselle opiskelijakodin punkaksi, mutta virhe harmitti niin, että kaapinvaihtoinnostuskin laimeni olemattomaksi. Niinpä uusi kaappi on odottanut alakerran takkahuoneessa uutta innostuksen aaltoa.
Kevätaurinko sai sisäisen sisustajani jälleen heräämään, joten vihdoin naputtelin vanhan kaapin Facebookin kirpparille myyntiin. Nopeasti ilmoitukseen tuli se ensimmäinen av eli alustava varaus ja sen perään muita toiveikkaita jonottajia. Piti siis inventoida kaapin sisus.
Monetko kengät yksi nainen tarvitsee?
Kuvassahan eivät siis edes ole kaikki jalkineeni, mutta onneksi tuossa tuo peili tuplaa kenkäpaljouden. Näistä kahdet joutuivat roskiin, kolmet kierrätykseen ja loput hillosin toiseen kaappiin. Samalla vaivalla perkasin alakerran kenkähyllynkin, jossa on meidän kaikkien monot, minun kumisaappaani ja loput lopokkaat kuuluvat perheen isokenkäiselle, eli sedälle, jonka kengännumero on siro 47. Sedän kengät jäivät odottamaan sedän omaa tuomiota: kahdet roskiin, kahdet kierrätykseen, muut talteen.
Inventointi-into jatkui ja siirryin vessan kaapin kimppuun. Halusin saada hammasmukit ja -tahnat pöydältä oven taakse piiloon. Onnistuin!
Tämä viikonloppu on mennyt jotenkin kummallisesti kaikenlaiseen pieneen touhuamiseen. On silti mukavaa, kun ihan joka päivä ei kalenteri ole täpösen täyteen buukattu. Arkipäivät nimittäin sitä ovat, niin menneellä kuin tulevallakin viikolla.
Viimeiksi ostetut tulppaanit ovat todella hintansa ansainneet, sillä ne ilahduttavat kukinnallaan edelleen. Paikkoja penkoessani löysin myös viime kesänä ystävältä tuliaisiksi saamani kynttilät ja servetit. Ihme juttu, servetithän ovat aivan samaa sarjaa kuin pöytäliinani!
Torstaina postilaatikkoon kalahti uusin Kodin Kuvalehti. Lauantain iltapäiväkahvilla nautin lehden artikkeleista ja -kyllä!- pullasta. Ehkä herkuton helmikuuni olisi paremminkin karkiton helmikuu. Karkkeja olen onnistunut karttamaan koko kuukauden eikä ole tehnyt tiukkaakaan.
Kaiken kotona venkoilun jälkeen patistin itseni tänään pihalle. Aamupäivällä paistoi aurinko, mutta siinä vaiheessa kun sain itseni ulos, maisema oli muuttunut tavanomaisen harmaaksi. Maisemassa ei ollut mitään hohdokasta kuvattavaa, mutta yritin silti.
Voi olla himppusen hankalaa päästä tuosta liikkeelle.
Kuljin tätä reittiä töihin vuosikausia. Nykyisin tulee harvemmin liikuttua näissä maisemissa.
Ilma oli hyytävän tuulen takia jäätävä enkä ollut älynnyt pukea tarpeeksi vaatteita ylle. Siksi otin ja oikaisin Kalkkiuuninkadun kautta toiselle sillalle ja kotiin päin.
Sillan alle oli hylätty pyörä. Onkohan se omistajaltaa kadoksissa?
Onpa ollut hieno akkujenlatausviikonloppu. Huomenna taas kohti arjen kiemuroita. Kalenterissa on melkein joka päivälle jotain. Eipähän pääse täti pitkästymään!