Ite tein ja ehkä purinkin

Myönnän, olen neulomisriippuvainen ja virkkausaddikti. Koko ajan on oltava joku käsityö vireillä. Langan työstäminen uuteen olomuotoon on rauhoittavan meditatiivista ja pitää olon onnellisena ja tasapainoisena. Päivä alkaa hyvin, jos ennen töihin lähtöä ehtii neuloa muutaman silmukan.

Kirjamessureissulla aloittelin Dropsin Fabel -langasta sinisävyisiä Broken seeds -sukkia. Kun ne olivat pois puikoilta, otin käsittelyyn samaa lankaa eri väreissä. Kun harmaa ja punakirjava vyyhti olivat vierekkäin, niistä kuvittelin saavani aikaiseksi tontun tossut, mutta neuleeksi tehtynä värikäs lanka ei enää niin suunnitelmaan taipunutkaan. No, ei sillä niin väliä!

Punakirjavan langan kanssa tuskailin muutenkin. Värien vaihtumiselle ei millään meinannut löytyä rytmiä ja säännönmukaisuuttaa. Saadakseni kutakuinkin samanlaiset parit, piti toisen vartta neuloessa katkoa lankaa ja etsiä kerän sisältä paremmin jo valmiin sukan raitoihin sopivaa sävyä. Varsissa huomaa, että ensimmäisen punaisen langan jälkeen tuli ensimmäiseen sukkaan harmaa  raita ja toiseen sukkaan vihreä raita. Pyrin saamaan punaiset raidat suunnilleen samoille paikoille. Kantapään jälkeen ilokseni kakkossukan väritykseen löytyi sama rytmi kuin ensimmäisessä.

Sinisävyisten sukkien kirjavassa langassa rytmi ja värijärjestys löytyi paljon helpommin.

Näiden kaksien sukkien välillä yritin virkata Isoäidin neliöt ja uudet kuviot -kirjan ohjeella piristävää kaulusta. Kaapissani on useita tummansinisiä neuleita, jotka värikkäällä kauluksella muuttuisivat aivan uuden näköisiksi.

Kun kaulus oli ohjeen mukaan valmis, se todellisuudessa oli vielä aivan liian pieni. Lanka oli paljon ohuempaa kuin ohjeessa. Nyt mietin, puranko koko tekeleen vai jatkanko sitä omasta päästä vähän kuin pontsoksi. Nähtäväksi jää, kuinka käy.

Luminous

Olavinlinnan liepeille on pikku hiljaa rakentunut valotaidetta. Varsinainen Kari Kolan Suomi 100 -teemainen Luminous-valotaidetos julkistettiin tänään klo 16. Olin silloin vielä tiukasti töissä. 

Työpäivä päättyi suunnilleen seitsemältä ja melkein naapurissa asuvan työkaverin kanssa patikoimme kotiin kiertäen linnan kautta. Pitihän tuota ihmettä mennä katsomaan, sillä asiaa on rummutettu jo päiväkausia kaikissa mahdollisissa medioissa.

Olihan se hieno. Nämä kännyräpsyt eivät todellakaan tee oikeutta todellisuudelle, mutta parempiakaan ei nyt ole tarjolla. Kuvat puhuvat enemmän kuin sanat, joten vaikenen heti kun olen kertonut, että runokuvat eivät kuulu Kolan teokseen vaan maakuntamuseon seinässä on ollut vaihtuvia runoja syksystä saakka.

 

Tarpeellista ja tarpeetonta

Syksyllä pidin kirpparipöytää kahdeksan (tai ehkä yhdeksän) viikkoa ja pääsin eroon todella monesta meille tarpeettomaksi käyneestä kapineesta. Olisi voinut luulla, että kaappeihin olisi tullut ruhtinaallisesti tilaa moisen tyhjennysoperaation jälkeen. Avaruus säilytystiloissa on silti silkkaa utopiaa, vielä jäi omaisuutta Kotosen kotiin yllin kyllin. Olen hamstraaja luonnoltani, vaikka usein tuskastunkin tavarapaljouteen. 

Kirppareiden kiertäminen on kiehtova harrastus. Saatan mennä kirpputorille etsimään jotain tiettyä tavaraa, jolle olisi tarvetta. Sitähän ei myyntipöydiltä tietenkään löydy, mutta huomaan astuvani kirpparin ovesta ulos mukanani kassillinen muita löytöjä, joita en edes tiennyt tarvitsevani. Ostokriittisyys on kyllä hioutunut aikaa myöten enkä enää haksahda halpaan hintaan tai ylettömään söpöyteen ilman tarkkaa harkintaa. Mitä nyt joskus pikkuisen lipsahtaa...

Viime viikkojen löydöt esittelen nyt ja tässä:

Kuvasta tosin puuttuu iso nippu itsenäisyyspäivänsinisiä virkattuja liinoja, koska ne olin jo kiikuttanut pyykkikoriin.

Internetin sisustusryhmissä on syksyn aikana hehkutettu valopulloja. Menin ja ostin sitten minäkin pullonkorkkivalot, jotka osoittautuivat hyvinkin helpoksi ja halvaksi tavaksi sisustaa valoa syksyyn. Ongelmaksi tuli, ettei meillä tietenkään ollut tarpeeksi kivoja sisustuselementiksi sopivia lasipulloja. No, hätähän ei ole tämän näköinen, sillä kirpputorit pursuvat erilaisia purkkeja ja purnukoita. Alakuvan pullot ostin Pelastakaa lapset -kirpparilta 0.50 €/kpl.

Pienet tuikkulyhdyt löytyivät Mikkelistä Ajaton-kirpparilta ja nämä ovat suoraan sanottuna älytön ostos. Joka huushollissa lienee tuikkukippoja enemmän kuin laki sallii. Meillä ainakin on enemmän kuin ikinä tulen tarvitsemaan. Silti ostin nämä kippokolmoset, maksoivat yhteensä euron. Niissä kun on niin höpösensöpöset joulutekstit ja sopivat oivallisesti blogijuttujen kuvitukseksi.

Ajattomalta adoptoin meille myös pörröisen nalleherran kolmella eurolla. Tarvitsinko? En todellakaan! Mutta kun bongasin lelun myyntipöydältä, sieluni silmin näin sen saman tien istuskelemassa työhuoneen sängyn päällä. Sinne se sopisi ja sinne se kuuluisi. Tunne painoi järjen äänen kuulumattomiin ja koditon nalleraukka matkusti mukanani meille.

Älyttömistä älyttömin ostos oli Kympintorilta löytynyt kiinalainen kaappi. Se maksoi kokonaista 20 €, joka on ehdottomasti liikaa mistään kirppistavarasta. Kaappi on kokopuuta ja siisti, napakka ja topakka. Se napotti kiertelyn alkupäässä pöydällä ja sinne sen ensin jätinkin. Mutta kierrettyäni kaikki käytävät ja katseltuani kaikki houkutukset, palasin kuitenkin takaisin kaapin luo. Mielessäni oli muhinut ajatus: muilla on tonttuovet, mitäs jos minulla olisikin tonttukaappi?

Kuten kuvista näkyy, mukaanhan se oli otettava.

Ajattomalta löytyi myös retrohenkinen, mutta uusi peltipurkki olemattomaan 20 sentin hintaan. Minulla on kotona jo yksi samaa sarjaa, joten tietenkin sen kaveriksi ostin toisen. Sisustustaulu löytyi Mikkelin Reaali-kirppikseltä ja maksoi vain kaksi euroa. Mauri Kunnaksen Tonttuorkesteri-palapeli huhuili Pelastakaa lapset -kirpparilla ja siitä maksoin euron.

Tuossa tekstitaulussa on yksi harmi. Hintalappu oli teipattu tekstin päälle tavallisella teipillä ja sitä poistaessani repäisin tietysti mukaan tekstipintaakin. Pitänee jotenkin korjata vaurio, mutta harmittelen kyllä kovasti myyjän ideaa laittaa hinta etupuolelle taulua.

Tupperwaren uusi termosmuki odotti ostajaansa Ajattomalla 1,50 eurolla ja pieni peltisankko Pelastakaa lapset -kirpparilla eurolla.

Vaatekaapissa on vajausta, mutta silti en edes kirpputorilta ole löytänyt mieleistä ja sopivaa ostettavaa muutamaa paitaa lukuun ottamatta. Ajattomalta ostin tällaisen hauskan asun, jonka kuvasin tarkoituksella selkäpuolelta. Takana on halkio, jonka alta vilkkaa vaalea kangas, ikäänkuin aluspaita. Pulitin paidasta kokonaista kuusi euroa, joka tuntuu isolta rahalta. Mutta paita on kuin uusi ja kaupoissa uusien vaatteiden hinnat ovat ihan hirveitä.

Huomattavasti kohtuullisemman hintaisia vaatehankintoja tein Kympintorilla. Raitaneuleinen takki irtosi viidelläkymmenellä sentillä ja se on sen verran pientä kokoa, ettei harmikseni mahdu minulle. En enää nykyään osta tytöille vaatteita, sillä pieleen menee kuitenkin, mutta näin huokean neuleen ostin riskillä kuopusta ajatellen. Jospa se kelpaisi sittenkin? Jos ei, niin ei siinä iso raha mennyt hukkaan.

60 senttiä maksaneeseen uudenveroiseen t-paitaan mahdun kyllä. Kummalliset kuviot, mutta hyvät värit. Eiköhän tuota tule hintansa edestä pidettyä...

Sellaista enemmän ja vähemmän tarpeellista tavaraa olen Kotoselle kantanut. Valopulloista ja tonttukaapista kerron lisää joskus toiste.

Miks ei

Jo kauan sitten syksyllä julkistettiin Savonlinnasalin konserttiohjelmisto. Marraskuun lopulla näytti olevan Laura Voutilainen olevan tulossa aloittelemaan Miks ei -konserttikiertuettaan Savonlinnasta. Itse en juuri kuuntele radiota enkä muutenkaan ole musiikin suurkuluttaja. Laura ei ole koskaan ollut suuri suosikkini, mutta setä innostui konsertista. Pitihän minun sinne sitten seuraksi lähteä.

Monen menon viikonlopun sunnuntaille sattui myös konserttipäivä. Emme olleet yleisössä yksin, vaan 800-paikkainen Savonlinnasali oli miltei loppuunmyyty. Hieno homma, sillä kaupungissa oli tapahtumaruuhkaa ja täsmälleen samalla kellonlyömällä alkoi tämä Lauran konsertti ja tuomiokirkossa Pepe Willbergin ilmainen Sydän Suomessa -konsertti. Yleisöä riitti yllin kyllin kumpaakin tilaisuuteen, vaikka pitkin päivää oli ollut monia rientoja, mm. teatteria Linnalassa ja Suomalainen messu seurakuntakodissa.

Kuten jo mainitsin, Laura ei ole ollut musiikkimaailman suosikkejani, mutta ei toisaalta kyllä inhokkikaan. Konsertissa kuultiin paljon kappaleita uudelta levyltä, mutta "vanhat tutut" olivat minulle melkein yhtä vieraita, paitsi Kerran-biisi. Se jäikin sitten oivalliseksi korvamadoksi koko illaksi ja iltaa seuraavaksi yöksi.

Armoitettu esiintyjä tämä energinen nainen kyllä totisesti on. Ajatuksia herättävät, punnitut välispiikit tulivat rennosti ja hauskasti, konsertti eteni jouhevasti, ohjelmisto oli koottu onnistuneesti rauhallisista, melodisista kappaleista ja räväkkää, vauhdikasta  menoa sisältävistä tanssivarvasta kutittaneista biiseistä. Sinänsä olikin turhauttavaa istua pylly tiukasti penkissä. Meno lavalla oli irroittelua parhaimmillaan, mutta yleisössä ei samaan pystytty paitsi taputtamalla kämmenet helliksi.

Koska kaikki pysyivät kiltisti paikoillaan, pystyin järkkärin tykimmän objektiivin avulla napsimaan konsertista kuvia. Aluksi olin varovainen enkä liikoja laulattanut kameraa, sillä pelkäsin kameran äänten häiritsevän vieruskavereita. Istuimme rivillä 23, joten olimme kaukana lavasta. Siksi kaikki kuvat ovatkin enemmän ja vähemmän tärähtäneitä eivätkä ne kestä tarkempaa tarkastelua.

Ensimmäisellä puoliajalla Laura esiintyi tyylikkäässä housupuvussa, hiukset auki ja huiman korkeissa koroissa, paitsi silloin kun viskasi korkkarit syrjään ja jammaili paljain varpain.

Konsertissa leikittiin, että kuljimme samaa matkaa aamusta iltaan. Lauran sormien napsautuksella pimeään saliin saatiin aamun keveä valo.

Toisella puoliajalla Laura esiintyi tyttömäisessä mekossa tukka nutturalla ja näytti aivan teinitytöltä, samalta kuin omat lapset yläasteikäisinä. Sitten tuo teini-Laura lavalla jutteli, miltä tuntuu olla nainen tässä iässä, kun lapset lentävät pesästä ja itse joutuu miettimään, onko enää kenellekään tarpeellinen.

Sedältä kyselin, häiritseekö kameran äänet konserttielämystä. Vastaus oli kielteinen. Kun Laura sitten lavalla innostui jammaamaa hullun lailla, annoin minäkin kameran laulaa. Niitä kuvia tuli aika älyttömästi... osa oli täysin tärähtäneitä ja kaikki loputkin olivat enemmän ja vähemmän vinossa. Onneksi on kuvankäsittelyohjelma...

Enkä sitten enempää höpisekään. Pistäkää Spotifystä Lauraa soimaan ja katselkaa kuvia. Tervetuloa mukaan konserttitunnelmaan!