torstai 30. kesäkuuta 2016

Sapuskaa ja silmänruokaa


Sunnuntai-illasta alkaen Kotosella on mässäilty herkkuja. Koko syömissessio alkoi lettukasan tuhoamisella ja lettuja taas piti paistaa siksi, että jääkaapissa oli avattu kauramaitopurkki ja pakastimessa jäätelöä, joka pitäisi syödä pois ennen pakastimen sulattamista. Siis tein litran taikinasta räiskäleitä ja nam!

Maanantaina oli tädin hemmottelupäivä. Töistä palasin kotiin kiertäen Taito Shopin kautta (matonkuteita piti ostaa) ja R-kioskilta hain uuden passin, vaikka luulen että se sijoitus meni ihan hukkaan. Siis passin hankinta. Eipä taida olla ulkomaanmatkoja näköpiirissä kohtakaan.

Mutta se hemmottelu... Kun tupsahdin kotipihaan, kuopus jo hoputti tulemaan pian. Kuopus ja vävykokelas olivat pikkuisen puuhailleet... Grillissä tirisivät ihastuttavat lihavartaat ja tuoksu oli kuin Kreikassa. Aah!

Ensimmäiset kuvat oli kuopus ystävällisesti ottanut kamerallani. Arvasi, että haluan tästä herkusta vähän postata...






Folionyytti oli kuin ruusu. Ruusun sisältä löytyvät hurjan herkulliset uudet perunat, jotka nekin kypsyvät grillin lämmössä.





Tiistaina pähkäilin töistä palatessa, että mitä taas syötäisiin. Päädyin Lidliin ruokaostoksille ja tarvikkeista syntyi makoisa, kreikkalaistyyppinen feta-pinaattipastakastike.

2 isoa sipulia
5 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
300 g pakastepinaattia
2 tl hunajaa
suolaa
maustepippuria
250 grammaa salaattijuustoa (fetaa)
oliiveja

4 dl ruokakermaa

Pilko sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä. Lisaa jäinen pinaatti ja anna sen sulaa ja nesteen haihtua. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Lisää paloiteltu feta ja ruokakerma. Kuumenna.

Tarjoa kypsennetyn tuorepastan kera. Ripottele annoksen päälle kalamata-oliiveja.

Hyvää oli, vaikka itse sanonkin!



Keskiviikkona kävin kaupassa sedän kanssa ja innostuimme ostamaan kesän ensimmäiset mansikat. Mmmm. mansikkataivas! Vaniljajäätelön kanssa jotain uskomattoman, käsittämättömän, järkyttävän herkullista!


Lisäksi on raportoitava, että  tiistain kauppareissulta tarttui tarjouskorista mukaan lakritsilla maustetut perunalastut. Juu, kuulostaa omituiselta, mutta nälkäisenä ei pitäisi mennä ruokakauppaan! Mitä taas sipseihin tulee, niin ensimaistamisella maistui erikoiselta, mutta kylläpä niihinkin tykästyin.

Tänään en ole ruokia kuvannut, mutta aamupäivällä ennen töihin lähtemistä nappasin muutaman otoksen kesän ilahduttajista ja vihastuttajista. Olen kovin tykästynyt kosmoskukkiin ja taas ne jaksavat vastata ihastukseeni runsaalla kukkaloistolla.






Ostin kosmoskukan taimen kolmeen rapunpielen purkkiin. Kaksi kukista kukoistaa ennennäkemättömän runsaasti, mutta se kolmas... mikä lie valekukka! Ostin kaikki kolme yhtä aikaa Pääskylahden puutarhalta, mutta yksi on silkka petkutuspeijooni ja kukkimaton turjake. Näen sen joka päivä ja joka päivä siihen harmistun. Olen harkinnut, että esittelisin kukalle kompostin sisäpuolen, mutta sitten näkisin joka päivä kukkapurkin, josta puuttuu kukkiva iso kukka...  Jospa huijaushorsma jonakin kauniina päivänä vielä yllättää... Siinä toivossa huomiseen!


maanantai 27. kesäkuuta 2016

Erilainen juhannuspäivä

Kuten edellisen postauksen lopuksi totesin, juhannuspäivä sisälsi erikoisia elementtejä ollakseen juhannus. Sää oli loistava, silkkaa linnunmaitoa ja päivänpaisetta. Olisi ollut lokoisaa loikoilla laiturin nokassa kirja kourassa ja unohtaa koko ympäröivä maailma. Vähän olisi voinut jalkaa uittaa lämpöisessä järvivedessä siinä ohimennen ja kahvitkin olisi tietysti nautittu katottomassa kammarissa, seinättömässä salissa luonnon helmassa.

Mutta Kotosilla oli ihan muut suunnitelmat ja se taas johtui siitä, että kun kolme Kotosta ja yksi vävynkokelas ovat jatkuvasti töissä epämääräisissä työvuoroissa kaikkina vuorokaudenaikoina, ei yhteisiä rientoja ole ollenkaan helppo järjestää. Sitten kun tulee vastaan pakollisia kuvioita, kuten vävykokelaan muutto vuokrasopimuksen umpeutuessa, ei auta muu kuin lähteä liikekannalle silloin kun se kaikille meille sopii. Eikä se sopinut milloinkaan muulloin kuin juhannuspäivänä. Se kun ihme ja kumma sattui vapaapäiväksi koko konkkaronkalle.

Yhdeksältä jo istuimme autossa, jonka nokka oli kohti Mikkeliä. Peräkärryn kanssa ajellessa tuhrautui oma aikansa pelkkään matkantekoon, mutta silti olimme määränpäässämme kohtalaisen hyvään aikaan. Ripeää tavaroiden roudausta ja ensimmäinen lasti oli valmiina. Lyhyen ajomatkan jälkeen pääsimme purkamaan lastin ja palaamaan jälleen omia jälkiämme takaisin. 

Ihan sivumennen sanoen oli jotenkin suloista, kun uuden asunnnon ovessa kiiltelivät sulassa sovussa nimikyltissä vierekkäin nimet Kotonen ja Vävynen...

Tässä vaiheessa suolenmutkassa murahteli. Tädillä ja sedällä siis, mutta ei vielä nuorisolla, joka oli aamupalasensa pistellyt tuulen suojaan vasta automatkalla. Päätimme käydä tankkausreissulla läheisellä ABC-asemalla. Menin sitten tilaamaan muikut.


Henkilökunta oli iloista ja ystävällistä, mutta kyllä annos saapuessaan aiheutti pettyneen huokauksen. Kuvasin annoksen niin että kalat ovat etualalla ja näyttävät runsailta, mutta kuusi pikkuruista, koppuraista muikkulasta ei ihan vastaa käsitystäni kunnon kalaruoasta. Muusia oli kyllä reilulla kädellä lautaselle mätkäisty. Jälkiruoaksi sai kahvia ja puolikkaan munkkirinkilän, joten ei paranisi valittaa, mutta silti... Toiste en ABC:llä muikkuateriaan haksahda.

Syötyämme jatkoimme muuttopuuhia. Miehet lähtivät viemään toista peräkärryllistä tavaraa uuteen osoitteeseen ja me kuopuksen kanssa jäimme siivoamaan entistä asuntoa. Pesin ikkunat ja tuumin, että jos Kotosella selviäisin ikkunanpesu-urakasta yhtä ripeästi, voisin puunata ikkunalasit vaikka joka viikkosiivouksen yhteydessä.

Kämppä oli alunperinkin perussiisti, mutta silti saimme loppusiivoukseen tuhraantuumaan aikaa, kun innostuimme niin. Mutta kun useampi henki ahkeroi (miehetkin palattuaan), niin valmista tuli suht' sukkelaan.

Olin etukäteen lukenut, että juhannuksen tietämissä on Mikkelissä kansainväliset suurmarkkinat ja antanut itselleni luvan innostua niistä. Myös kuopus ja vävykokelas toivoivat pääsevänsä haistelemaan vähän kansainvälistä ilmapiiriä. Setä taas olisi halunnut jatkaa välittömästi matkaa kohti veljensä torppaa vielä Mikkeliäkin etelämmäs. Pitkin hampain hän antoi meille myönnytyksen pistäytymiseen markkinoilla.




Nuoriso ei ollut vielä syönyt ruokaa koko päivänä, joten ajattelin heille löytyvän jotain kansainvälistä haukattavaa. Kuopus osti pitagyroksen kreikkalaisesta kojusta ja minä ja vävykokelas valitsimme ranskalaiset räiskäleet kahvin kera. Tuskin olimme herkkumme syöneet, kun jo piti juoksujalkaa kiirehtiä autolle ja lähteä taas matkaan. Yhtään ei jäänyt aikaa katsella markkinoiden tarjontaa.




Pois kiirehtiessämme sentään ehdin laukaista kameran pari kertaa, että voin edes uskoa käyneeni markkina-alueen laidalla.


Sedän veljen tiluksille saavuttuamme sedän kiire loppui siihen paikkaan. Tuntui, että olimme tulleet jäädäksemme, vaikka olihan sedän kuskattava muu porukka vielä kotikonnuille ennen kuin seuraavana päivänä autolisi takaisin veljensä luo kesälomaa viettämään. Uupumus ja väsymys painoivat jäsenissäni, mutta yritin pysytellä virkeän pirteänä ja edes keskittyä kuvaamaan sedän veljen kotitalon kaunista ympäristöä.















Kun vihdoin lähdimme kotimatkalle, olo oli kuin tapetulla madolla. Yritin silti pysytellä tarmokkaana ja annoin puikkojen viuhua reissukäsityön parissa. Vaan Juvan jälkeen olo heikkeni niin, että käsityö piti laskea syliin lepäämään ja kaikki energia meni siihen, ettei huonovointisuus saanut ylivaltaa. Että tuntui kotimatka loputtomalta! Teki mieli pyytää setää pysäyttämään auto jollekin levähdyspaikalle, mutta ajatus kotimatkan pitkittymisestä kauhistutti. Mutta niin vain pääsimme kotiin ehjin nahoin kaikki. Tiedä sitten, johtuiko heikotus jostain mitä olin syönyt tai jättänyt syömättä, helteestä vai mistä lie, mutta toivon totisesti ettei moista seuralaista tarvitse enää koskaan ottaa mukaan reissuun! Meni vielä seuraavakin päivä sängyllä pötkötellessä ja voimia kerätessä. Onneksi se olikin sunnuntai!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhla ja juhannusilta


Kuinka merkillistä. Sää suosi suomalaisia juhannuksen viettäjiä, hemmotteli suorastaan. Perjantaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Minäkin heräsin heti kohta auringon noustua, olihan listassani monta puuhaa tehtäväksi.

Aamukahvia hörppiessäni ihailin Outsan ja Ritan lähettämiä postikortteja. Ne sopivat hienosti päivän muuhun teemaan, kuten tulette hetken päästä huomaamaan.

Edellisenä iltana olin käynnistänyt virkkuukoukun ja pistänyt korintekeleen alulle. Korin viimeistelin juhannusaattoaamuna. Moinen kiire johtui siitä, että olimme saaneet kutsun kummitädin mökille juhannusta vastaanottamaan ja mökillä vietettiin samalla sekä kummitädin että serkun syntymäpäivät. Koska olen huono ennakoimaan ja ostamaan/tekemään lahjoja jemmaan, piti molemmille juhlakaluille keksiä jonkinlaiset lahjukset. Kummitäti sai vain kesäisen kukkakimpun, joka tällä kertaa olikin kukkaketo tyynyssä ja pyyhkeessä, mutta serkulle keksin tekaista korin, jonka täytteeksi saimme keksiä kaikkea kivaa. Sinne meni kaksi kannellista tölkkimukia täynnä karkkeja, pillejä, keksejä ja pari kesäistä juomaa. Korista tuli tällainen:








Kun kello nakutteli yli yhdeksän, hyppäsin pyörälle ja polkaisin kohti keskustaa. Suomen toiselta laidalta tuli kotikaupunkiimme juhannusta viettämään postcrossing-kaverini Raili ja tapasimme ensimmäistä kertaa ihan oikeasti. Paikallisen hotellin ovelta hänet löysin ja pikaisen torikierroksen jälkeen johdattelin vieraan Casinon takasaarille kohti Kalliolinnan Lettukahvilaa. Joka kesä kuvaan nämä samat maisemat:



Vaikka olimme paikalla miltei heti ovien auettua, emme olleet ensimmäiset asiakkaat. Töissä oli vain yksi iloinen nuori neitokainen, joka kertoi heti kättelyssä, että pankkikorttikone ei toimi. Onneksi meillä oli käteistä! Teimme tilauksemme ja nappasimme juomat mukaamme ja menimme ulkopöytään odottelemaan herkkujamme.




Minä olen nykyään enemmän entinen postcrossaaja, mutta onneksi Raililla sentään oli pari korttia mukana minimiitistämme lähtemään maailmalle.


Lettuja odotimme ja odotimme. Aloin jo epäillä, että meidät on unohdettu. Olimme tosin sanoneet tilausta tehdessämme, että meillä ei ole kiire, mutta yli puolen tunnin odotus tuntui silti pitkältä... Olin jo hörppinyt kahvinikin loppuun, sillä se kylmeni uhkaavasti. Letunpaistajatarjoilijatar tulikin sitten meille kertomaan, että korttikoneen korjaaja oli sattunut soittamaan ja sen takia tilauksemme valmistuminen viivästyi. Mutta annoksemme olivat tulossa tuota pikaa...

Ja niin ne tulivatkin. Sain hakea kahvia santsikupin samaan hintaan, joten sain ihan täydellisen lettunautinnon.



Vietimme Railin kanssa Sulosaaressa rattoisan parituntisen ja sitten hänen pitikin jo kiiruhtaa takaisin perheensä luo ja minullakin oli vielä juhannusvalmisteluja tekemättä. Kävellessämme takaisin kohti keskustaa piti vielä ikuistaa ihmeellinen kukkanen, joka kasvoi Sulosaaren rannassa. Ihan kuin olisi värien puolesta samassa yksilössä sekä hiirenvirna että niittynätkelmä.





Heipattelimme torin kulmilla ja lähdimme eri suuntiin. Minun kotimatkani kesti, kun piti kyykkiä pientareilla kuvaamassa kesää.









Mustat pilvet taivaanrannassa hirvittivät... Onneksi ei käynyt ukkostamaan eikä edes satamaan
Kotona ilahduin, sillä miesväki oli jo siivonnut. Minulle oli säästetty vessa, mutta sen selvitin nopeasti. Kuopus paiski töitä vielä, joten jäi aikaa johonkin tärkeään... mitähän se olisi? No, kauan olen jo haaveillut, että olisi aikaa lukea hyvää kirjaa terassilla ja nyt siihen tarjoutui oiva tilaisuus.



Veera Vaahteran uutuusomaaniin Kevyesti kipsissä piti oitis tarttua, kun tuttu kertoi kirjan olevan kuin suoraan hänen elämästään. Nyt herääkin kysymys, että missä tällä tutulla mahtaa olla piilossa ne kirjan herkulliset miehet...

Kirjan päähenkilö, Lotta, on töissä kirjaston (!) vahtimestarina ja hän pitää kirjoista enemmän kuin ihmisistä. Lotta kävelee nenä kirjassa auton alle, kipsataan ja joutuu sairauslomalle. Lotan lesbosisko puolisoineen on huolissaan Lotan miesasioista ja pistää lusikkansa soppaan. Yllättävän paljon ihmisiä karttelevan Lotan ympärillä pörrää miehiä sairausloman aikana eikä kaikki tietenkään mene yksioikoisen helposti kohti onnellista loppuratkaisua.

Itse kirjastossa työskentelevänä ärsyynnyin kirjan stereotypioista ja ajatuksesta, että kirjaston henkilökunnalla muka olisi aikaa lukea työaikana. Uskon kirjailijan tietävän, että näin ei ole, mutta monet lukijat varmaankin saadaan näin uskomaan, että kirjastojen henkilökuntaa voi huoletta vähentää loputtomasti. Ja loput sitten tapetaan työllä (toim.huom.).

Jos tuohon ei takerruta, kirja on viihdyttävää, taitavaa hömppää,jonka äärellä hyvinkin viettää mukavan kesäpäivän kirsikoita napostellen ja hyvää hellejuomaa hörppien.

Muutaman kesäisen kukkakuvan nappasin omassa pihassa vielä hetkeä ennen lähtöä





Kun kuopus vihdoin sai karistaa työpaikan tomut jaloistaan juhannuksen ajaksi, Avensiksen keula kääntyi kohti kummitädin mökkiä. Siellä oli tarjolla hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää juomaa ja mieletön suomalainen kesäilta ja kesäluonto.

























Illan kuluessa serkku pyysi apuani kakun koristelussa. Hämmennyin, mutta olin myös nöyrästi iloinen kunniasta. Serkkuni nimittäin on kakkumestari parhaasta päästä ja jos hänelle kelpaa apuni, niin siitä on syytä olla mielissään! Kakku oli muutenkin oikea yhteistyön malliesimerkki. Kakkupohjan paistoi ja täytti serkun avopuoliso, kuorrutuksen teki serkku itse ja koristelukin hoitui yhteistyöllä. Serkun toive oli, että kakku olisi koristeltu oikein runsaalla kädellä ja koristeeksi oli varattu niin tikkareita kuin kirsikoita, irtokarkkeja kuin orvokin kukkiakin. Ne saatiin kaikki suloiseen sekamelskaan kakun päälle. Näin:






Kun kunnon kimpaleet makoisaa kakkua oli maisteltu, Kotosen väen oli pakko sonnustautua kotimatkalle kohti kaupunkia. Seuraavalle päivälle oli paljon ohjelmaa. Mutta se onkin toinen tarina se!