Juhlavalmisteluja, osa 8: ei menny kuin Strömsössä

Harrastajakokkaajan ja -puutarhurin hommat eivät aina mene kunnolla putkeen. Viime viikon kesähelteet vaihtuivat arktiseen viileyteen ja muutamana yönä olen varmuuden vuoksi nostellut kesäkukat eteisen lämpöön. Älytön possakka! Mutta hyvä puoli sateisessa ja viileässä säässä on, ettei todellakaan tarvitse juoksennella kukalta kukalle kastelukannun kanssa aamuin illoin. Toivottavasti kukkaset vain jaksaisivat pistää parastaan lauantaina! Sen jälkeen vaikka ottaisivatkin aikalisän, niin en siitä jaksaisi murhetta kantaa.

Kasvimaapostauksessa aiemmin tällä viikolla kerroin istuttaneeni punasipulit maahan. Ne peiteltiin harsolla, etteivät linnut pääsisi istukkaita nyppimään. Kotosen setä kävi tänään sateen seassa pihapuuhissa ja kertoi, että jotkut kurjat tihutyön tekijät ovat kuitenkin käyneet tekemässä töllöntöitä ja harsoon on revitty reikiä ja sipuleita viskelty ympäriinsä. Huoh.

Kokkauskömmähdykset kuuluvat kakkuosastolle. Sain syntymäpäivälahjaksi toivomani sydämen mallisen rengasvuoan. En ole aiemmin ehtinyt sitä testaamaan, mutta päivänä muutamana (eli eilen) sain kuningasidean leipoa lakkiaisiin vuoan pakkauslaatikossa olleen ohjeen mukaan kinuskipuolukkakakun. Myttyyn meni. Taikinaa oli liian vähän ja vuoka ei täyttynyt kokonaan. Valmis sydän on ihan muotopuoli. Kaiken lisäksi paistoaika oli liian lyhyt, joten valmis kakku on nitsikas ja raaka sisältä. Huoh.

Tänään olen täyttänyt lakkiaisia varten voileipä- ja täytekakkuja. Suurkeittiösyndroomani takia meille on tulossa 50 hengelle 5 erilaista täytekakkua... Lakkakakku, suklaakakku, ylioppilaslakkikakku, mustaherukkavalkosuklaakakku ja gluteeniton kakku. Mustaherukkakakusta tein koekakun eilen, kun sain vieraaksi uuden ystäväni. Nam! Onneksi tämän leipominen onnistui, ettei tarvinnut ripustaa hanskoja naulaan! Kakun alkuperäinen ohje on Pirkka-lehdestä.

Tänään vastoinkäyminen tuli eteen lakkakakun kanssa. Kun kakkujen järjetöntä lukumäärää pähkäilin ja mietin, minkä voisi jättää tekemättä, kysyin lakitettavalta, että jos lakkakakku skipattaisiin. Lapsen toivekakut alun perin kun olivat suklaa-, mustaherukka- sekä yo-hattukakku. Itse olin intoutunut siitä hillaversiosta. Kun esikoinen kuuli, että lakkakakun sisuksiin oli tarkoitus levittää lakkahilloa, hän ei halunnut jättää sitäkään herkkua tekemättä. Joten hellämielinen äitihän tietenkin yrittää täyttää kaikki lapsensa toiveet, jos se vain suinkin on mahdollisuuksien rajoissa.

Jääkaapin alahyllyltä kaivelin esille suuren ja kallisarvoisen aarteen, eli lasipurkillisen äitini keittämää lakkahilloa. Järkytys ja pettymys oli melkoinen, kun kannen alta paljastui paksu home! Hyi!!!

Suunnitelmia ei kuitenkaan käyty muuttamaan, vaan pakastimen kätköistä kaivelin lakkapurkkeja ja sitkeän sulattamisen jälkeen keitin niistä tuoretta hillahilloa. Tosin kotona ei tietenkään tähän vuodenaikaan ollut hillosokeria. Helatorstain takia kaupat pitivät uksensa suljettuina, mutta onhan meillä tuo Siwa... Vaan ei sielläkään ollut kuin tavallista sokeria. Huoh.

Piti singahtaa toiselle puolelle kaupunkia ABC:lle. Sieltä löytyikin monenlaista vaihtoehtoa. Ja mahdottoman tungoksen verran muita ostoksilla olijoita. Huoh. Mutta hillo-ongelmaan saatiin kaikkia tyydyttävä ratkaisu!

Illan vilakassa vielä keksin tutkia aiemmin askarreltuja sokerimassakoristeita. Voihan kehvatsu! Suklaakakun koristeeksi suunnitelluista "päivänkakkaroista" oli säilytyksessä nyppiytynyt  irti terälehtiä. Rakastaa, ei rakasta, rakastaa... Huoh! Onneksi osa oli vielä kokonaisia ja ehjiä. Toivottavasti kestävät ehjinä siihen saakka, että saan ne huomenissa kakun päälle!

Huonekaluja on hilattu uuteen järjestykseen, että saadaan pitopöydät aseteltua kunnialla. Olohuone näyttikin vallan veikeältä uudessa asussaan. Mutta kuvaan telläytyi mukaan vanha koivujakkara, joka oli minulla jatkojalkoina, kun miehen kanssa asettelimme kattoon vastaputsattua lampunvarjostinta. Enkä edes tajunnut jakkaraa pöydän vieressä ennen kuin valokuvasta. Huoh. Olisikohan jonkilaista väsymystä havaittavissa?

Lapsikin jo tänään totesi näkevänsä minusta, että kaksi viikkoa on tullut "raadettua". Mistä? No, kuulema hullun kiillosta silmissä. :)

Juhlavalmisteluja, osa 7: olohuoneen tv-nurkkauksen kasvojenpesu

Joku viisas on joskus sanonut, että kirjallisuudessa pätee sama kuin rakkaudessa - olemme hämmästyneitä toistemme valinnoista. Tähän on kyllä todettava, että joskus sitä on hyvin hämmästynyt myös omista valinnoistaan.

En edes muista, milloin meille hankittiin pyökin värinen lastulevyhyllykkö töllöttimelle ja muille romppeille. Olohuoneessa se on kuitenkin nököttänyt jo vuosikausia. Kevään aikana se alkoi tökkiä silmiini harva se päivä. Ihan kuin se olisi sanonut, että sen paikka ei ole tässä huushollissa. Se on ainoa huonekalu laatuaan eikä todellakaan sopinut joukkoon. Se alkoi näyttää hirvitykseltä. Miten ihmeessä meille on koskaan tuollainen tullut ostetuksi?

Varsinkin ylioppilasjuhlien lähestyminen ja vieraslistan laatiminen saivat katselemaan tuttua ja turvallista kotia kriittisin silmin. Ei maar, kyllä jottain tarttis teherä!

Mitäs sitten tilalle? Sepä on hyvä kysymys! Minulla oli olevinaan selvä visio, mutta kaupat eivät tarjonneet visiolle vastinetta. Nykyhuonekalut näyttävät enimmäkseen olevan melko modernia sorttia, mutta meidän vanhan talon sisustus saa mielellään olla nostalgisemman oloista. Monta toiveikasta reissua suunnattiin lähialueiden huonekaluliikkeisiin, mutta aina palattiin tyhjin toimin. Jos jostakin olisi jotain suurin piirtein kelvollista löytynytkin, niin tila asetti omat rajoituksensa. Eihän hyllykkö millään voinut peittää esikoisen oviaukkoa! Eikä toisaalta seinään passannut reikää puhkaista.

Vaan sattuipa päivänä muutamana posti toimittamaan laatikkoomme taas mainoslehtipinon, jonka uumenista löytyi jotain erityisen mieltä ilahduttavaa. Huonekaluliike Finn-Pehmex entisen Kerimäen pitäjän rajamailla osoittautui Laulumaan edustajaksi ja johan alkoi mieleisiä huonekaluja löytyä! Liikaakin...

Vanha vietiin jo pois. Uutta tulossa tilalle...

Lopulta päädyin hankkimaan matalan vitriinikaapin, tv-tason lasiovella ja mainion arkkupöydän, jonka uumeniin hyvin piiloutui valtaosa setä Kotosen ja tyttöjen dvd-kokoelmista. Lisäksi pöydässä on oiva laatikko, jonne on helppo sujauttaa kaukosäätimet piiloon ja pois pölyttymästä.

Lehtikoriste seinällä on Askosta, vaikka oikeastaan boikotoin koko liikettä muinoisen surkean asiakaspalvelun takia. Mutta kun tuo nyt vain oli niin vetoava näky, että se oli "pakko" saada! Koristeen kiinnityskorkeudesta käytiin tiukkaa kädenvääntöä. Tai ehkä vain monimuotoista mielipiteiden vaihtoa. Itse olisin sen kiinnittänyt alemmas, mutta muiden mielestä se ei ollut hyvä, koska yksi lehdistä olisi jäänyt vitriinikaapin taakse. Nyt tuohon television ja metallisen lehdykkäoksan väliin sopisi passelisti vaikka Ikean tauluhylly, jossa voisi olla vaikka vaihtuva postikorttinäyttely. Tai ehkä se olisi jo liikaa...

Juuri nyt olen hankintoihini kovin tyytyväinen. Vaan ehkä joskus kummastelen näitäkin, että kuinka kummassa tuollaiset onkaan tullut ostetuksi!

Esikoisen kanssa tänään pyörähdimme Prismassa. Ostimme kärryllisen tavaraa juhlavalmisteluja varten. Toinen kärryllinen haetaan sitten perjantaina, että saadaan mahdollisimman tuoretta tarjottavaa lauantain lakkiaisiin. Omenat ostettiin sopimaan sävyltään esikoisen okulaareihin ;)

Pienviljelijän peltotilkku

Sitä saakka, kun oman omakotitalon ostimme 2000-luvun alkuvuosina, olen ollut onnellinen puutarhuri. Tai no, siitä onnellisuudesta voidaan tietysti olla montaa mieltä, sillä homma toimii yritys ja erehdys -metodilla. Eikä kitkeminen ole himohommaa ja rikkaruohot ne kuitenkin aina parhaiten kasvavat.

Pikkuruinen kasvimaan pläntti on siitä asti tullut täytetyksi kaikenlaisilla koekasveilla. Vuosien saatossa mullasta ovat työntyneet niin monenlaiset kukkaset kuin hyötykasveista maissit, pinaatit, herneet, erilaiset sipulit, retiisit, kyssäkaalit, perunat ja kesäkurpitsat. Jos ovat työntyneet. Linnut ovat kiusanneet, tai muurahaiset tai kuivuus tai puutarhurin laiskuus. Varsinkin vastaistutettuja sipuleita tuntuvat vihaavan paikkakunnan varislinnut. Jos kylvöstä ei peitä harsolla, voi olla varma, että yön jäljiltä istukkaat on viskelty villisti ympäri peltoa.

Parhaiten pellossa ovat viihtyneet peruna ja kesäkurpitsa. Varsinkin jälkimmäisenä mainitusta on tullut vuosittain niin viljalti satoa, että perhe on ollut täysin kyllästetty kesäkurpitsakokkailuilla. Kasvis on mukavasti mehevöittänyt pitsat, piirakat ja sämpylät, jopa suklaakakun! Kesäkurpitsakeitto on samettista herkkua, puhumattakaan muikean mahtavasta paistoksesta, jossa on mukana myös jauhelihaa ja vuohenjuustoa tai mozzarellaa. Oijoi, nyt tuli niin herkkunälkä, etten malttaisi odottaa kesäkurpitsojen kasvamista! (Ja niitähän EI osteta kaupasta! Vaikka näkyisi jo olevan tyrkyllä.)

Jos kasvimaasta on ollut vaivaa ja huolta, on siitä ollut sadonkorjuun aikaan iloakin. Ja kun itseäni vain vuotta vanhempi työkaveri menehtyi ärhäkästi edenneen sairauden yllättämänä, kasvimaan kitkeminen oli mitä parhainta lohtutyötä, vaikka juuri samaan aikaan olisi pitänyt jäjestää kuopuksen rippijuhlia.

Viime viikolla oli vuosisadan helteet näillä nurkilla. Kesäkukat sain purkkeihin, mutta kasvimaa jäi tontin perukoille oman onnensa nojaan. Mielessä se kyllä oli ja tekemätön työ painoi, mutta kiireellisempiä töitä oli jonossa ensin pilvin pimein. Olisi ollutkin hikinen homma siinä helteessä maan kääntäminen ja muokkaus! Tälle viikolle lämpötila suorastaan romahti. Helteet menivät menojaan ja pitkähihaiset paidat ja sukat etsittiin kiireen vilkkaa taas käyttöön. Tänään aamulla mittari näytti vain viittä plusastetta! Onneksi ollaan sentään plussalla, ettei kaikkia kesäkukkapurkkeja tarvinnut raahata sisälle kylmyyttä karkuun.

Eilisen päivän ohjelmaan sattui sitten sopimaan mullassa myllääminen. Vuosien ajan kasvimaan perustaminen on ollut yksinäisen suden hommaa, eikä sinne ole ollut apulaisia tarjolla. Nyt kuitenkin iloiseksi yllätyksekseni sain setä Kotosen apumieheksi. Työ sujui puolta nopeammin, eikä hyydyttänyt ryytimaan laittajaa täysin ryytyneeksi.

Tänä vuonna meillä sattui olemaan niin paljon siemenperunaa, että melkein koko kasvimaa täyttyi perunavaoista. Lapiolla lapioidut vaot eivät ole viivasuorat eivätkä pärjäisi kauneuskilpailuissa, mutta meille ne välttävät mainiosti. Kesäkurpitsoille perustimme oman petipaikan. Sen verran jäi mullosta jäljelle, että pussillisen punasipulin poikasia sain maahan kasvamaan. Ja ihan vähän jäi tilaa kukkien siemenille. Jos niitä tulisi vielä kylvetyksi.

Pieni punarinta oli todella kiinnostunut puuhistamme ja se päivysti viereisen karviaismarjapensaan kehikolla. Lintu oli tosi rohkea, sillä hetkittäin se lennähti melkein kuokkijan vierestä nappaamaan madon mullokselta. Kamerakaan ei kaunotarta kammoksuttanut, vaan tyytyväisenä hän kuvaajalle poseerasi.

Sunnuntaina pistäydyimme vanhempieni luona ja siellä yritin kuvata pääskyjen puuhia.

Ensin siistitään siipisulat...

... sitten kaivellaan varpailla hampaat (ja samalla imeksitään kynnet puhtaiksi).

Herra Pääskynen valmiina iltamenoihin.

Joko mennään?

Koko joukon kokoontuminen.

Alalangan lentäjällä on asiaa!

Omenankukkien aikaan

Eilisen päivän askartelut pääsivät tänään paikalleen heti aamusta. Kuvia tekemisestä on eilisessä postauksessa, joten enpä niitä enää tähän laita. Valmiit työt suunnitellulla paikallaan näyttävät suunnilleen tältä:

Kuva on otettu aikasin aamulla, kun aurinko ei vielä paista terassille eikä siis myöskään näihin näkösuojin ja linnunpelättimiin.

Aiemmin askartelemani lusikkaperhosetkin löysivät tänään paikkansa.

Nyt jo aurinko saa helmet kimaltelemaan :)

Roikottimien materiaalit ovat pääasiassa kirppareilta. Kuviot on pingotettu metallisiin kierrätysrannerenkaisiin, paitsi yksi rengas on muovia ja tuli muistaakseni joskus jonkin huivin mukana... Pienet pitsikuviot on leikattu virkatuista liinoista, joita jatkuvasti bongailen kirppispöydistä. Vihreät helmet on kirpparilta, samoin kolmen ketjun alimmaisena roikkuvat "kivet". Ne ovat osa muhkeaa kaulakorua.

Tänään on askartelujen lisäksi puuhattu ja puunattu ja kasteltu kukkia. Toinen terassin amppeleista melkein kuoli kuivuuteen, mutta onneksi havahduin onnettomuuden mahdollisuuteen siinä vaiheessa, kun koko amppelin upottaminen vesisaaviin kävi ensiavusta. Tuulee ja aurinko paistaa niin, että kukat ovat jatkuvasti janoisia.

Tänään otimme Kotosen sedän kanssa sisäsiivoilujen lisäksi urakaksi tyhjentää tontin peränurkan kompostirömppeikön. Tarkoitus on viedä sieltä toistaiseksi maatumattomat puutarhajätteet pois ja istuttaa paikalle marjapensas.

Tila on nyt raivattu, mutta multien levittely ja istutuspuuha jätettiin suosiolla myöhemmäksi.

Jo eilen ilahduin ikihyviksi, kun huomasin, että omenapuut aloittelivat kukintaansa. Tänään kukkameri oli jo valtaisa ja koristeomenapuukin avasi omat kukkansa. Ihania!

Lorvailupäivä

Päivitetyssä työlistassa on vielä pitkä rimpsu tekemättömiä hommia. Silti päätin tänään pitää leppoisamman päivän ja askarrella vähäsen. Kuopus lähti kouluun puoli kahdeksan aikaan ja minulla oli jo helmet, rautalangat ja kirppispitsiliinat levällään. Askarteleminen oli niin ihanaa ja rentouttavaa ja voimauttavaa, että pitäisi varmaan antaakin perheelle vinkki, että kun täti alkaa muistuttaa viulun kieltä ja ruuvit kiristyvät liiaksi, heidän kannattaa istuttaa hermokimppu askartelujen ääreen... pian täti on taas oma leppoisa itsensä.

Listasta puuttuvat vielä kaikki ensi viikon ruokakauppashoppailut, kokkailut ja leipomiset. Mutta mietin niitä tarkemmin viikonloppuna. Tänään päätin myös, että jos en ehdi kaikkia siivoiluja tehdä, niin se on vain voi voi ja hupsis. Kunhan keittiö on kunnossa, niin ei nolota avuksi tulevan työkaverin edessä. Jääkaapin sain jo puunattua ja kaapit ja laatikot siivoutuvat yksi kerrallaan. Niin ja tiskikaappiin sain tänään uudet ritilähyllyt!

Mitä minä sitten askartelin? Enpäs vielä kerro! Salaisuus paljastuu, kunhan Paverpol kovettuu ja saan työn valmiiksi. Tässä kuitenkin pikkuisen vihiä:

Ylioppilaan äidin kädet

PS. Esikoisen tämänpäiväinen postaus sai minut vallan mainiolle tuulelle :)