maanantai 27. tammikuuta 2014

Aarteita?



Olen vapaapäivien huviksi kierrellyt kirppareita, joita on oikeastaan ihmeen paljon näinkin pienesssä kaupungissa. Kaikilla kirppareilla en tosin ehtinyt vieläkään vierailla. Kympin torilla kävin kahdesti, Viiskulman kirpparilla, A-killan kirpparilla, Mertalan kirpparilla ja Superkirppiksella kaikilla kerran. Viiskulman kirpparilta ei taaskaan löytynyt ostettavaa. Muilla kirpputoreilla oli kukkaron nyörejä raoteltava.

Paras löytö oli ehkä Kympin torilta löytynyt lasimaljakko. Siihen oli tosin tungettu koko kasa simpukoita sisään ja niistä ei olisi ollut väliksi. Maljakko simpukoineen maksoi 5 €, joka oli mielestäni aika paljon. Ensin olin jättämässä maljakkoa paikoilleen, mutta päädyin kuitenkin ostamaan sen. Olinhan jo pidemmän aikaa haaveillut tulppaanimaljakosta ja siihen virkaan tämä uusi löytö sopikin oivasti.



Kai noille simpukoillekin ajastaan jotain käyttöä löytyy. Tai sitten laitan ne jossain vaiheessa takaisin kiertoon.

Toiseksi paras löytö oli Superkirppikseltä löytynyt Arabian 24 h -sarjan sininen tarjoiluastia. Se maksoi vain 3 € ja pakkohan se oli ostaa pois kuleksimasta, vaikka muut saman sarjan astiat meillä ovatkin vihreitä.



Kympin torilta löysin myös esteettiseen silmään vetoavat ruukun ja tuikkukupin. Ne myytiin eri pöydissä, mutta kummassakin oli saman ihmettelyn aihe. Miksi ihmiset eivät viitsi pestä tuotteita, ennen kuin tuovat ne kaupattavaksi? Nämäkin molemmat olivat yököttävän töhnäiset, mutta onneksi näin likakerroksen läpi näiden potentiaalin... Oi, sen tekee se pieni, pyöreä muoto! Värikin on minulle juuri se oikea!



 

Ruukku maksoi 2 € ja tuikkukuppi euron. Yhtään enempää en niistä olisi suostunut pulittamaankaan.


Askartelu- ja tuunaustarvikevarastoa täydensin Kympin torilla ostamalla korvakoruja, joiden koukut otetaan uusiokäyttöön, tyynyliinan, jonka pitsille on tiedosssa jo uusi käyttötarkoitus sekä pikkuisista palasista koottu liina, joka aikaa myöten paloitellaanä ja palat käytetään somisteina erinäisissä projekteissa.



Tyynyliina pitseineen oli 50 senttiä, korvakorut 50 snt/pari ja pieni liina irtosi eurolla. Kun shoppailun hurmokseen olin joutunut, sorruin ostamaan vielä Pentikin sisustuskivet 3,50 eurolla.

A-killan kirpparilla ei hinnat päätä huimaa. Pitsiliinoja uusiokäyttöön ja 65 nappia maksoivat kokonaista 2 euroa!





Kympin torin löytöjä on vielä yksi esittelemättä. Kun esikoinen aikoinaan ripitettiin, meidän lähikukkakaupassa oli kaupan aivan mielettömän veikeä risukahvikuppi. Hintaa sillä oli niin että hirvitti, mutta juhlajärjestelyhuumassa menin ostaa paukauttamaan kupin ja siihen kukkia. Nytpä löysin Kympin torilta kupille kaveriksi kannun! Eikä maksanut kuin 3 €. Ensi kesänä pääsenkin tekemään hienoja asetelmia! En oikein malttaisi edes odottaa!


Tulppaanien aika. Esikoisen synttärikukkia.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kakuttelua



Keskiviikkona tulee kuluneeksi 19 vuotta siitä, kun tulin ensimmäistä kertaa äidiksi. Kai sitä jonkinlainen äiti oli jo odotusaikana, mutta lapsiperheen todellisuus alkoi 29.1.1995. Syntyi ihana vauva, josta kasvoi ihana nuori nainen. Vuosi sitten sanoin, etten enää järjestä "aikuiselle" ihmiselle syntymäpäiväjuhlia. Vähän piti periaatteesta livetä... mutta nyt tehtiin leivonnaiset ja muut järjestelyt kaksissa naisin, ja juhlakalu sai itse hoitaa vieraiden kutsumisen.

Kakun koostumuksesta väännettiin kättä. Pakastin ja kylmäkaappi pursuavat omenahilloja ja -soseita, joita "joku" säilömisinnossaan jo toissasyksynä keitteli runsain määrin. Omasta mielestäni täytekakun mainioin täyte on omenasose ja kermavaahto. Raikasta ja suun mukaista. Mutta lapsonenpa ryhtyi protestoimaan ja tiukkasi, että miksi syntymäpäiväsankaria aina rankaistaan sillä iänikuisella omenasoseella, ja eikö kakun välissä voisi edes joskus olla mansikoita ja banaania. Ensin olin saada palkokasvin syvälle sieraimeen, mutta asiaa ajateltuani päätin luovuttaa. En nyt ihan kokonaan, mutta päädyin kompromissiin. Tehtiin siis kaksi kakkua!

Kakku nro 1 tehtiin äidin maun mukaan. Sokerikakkupohja, kostutus omenamehulla, väliin aavistuksen kirpakkaa omenahilloa ja itse kerättyjä lakkoja sekä kermavaahtoa. Päälle kunnon satsi kauniita lakkoja ja kermapursotukset. Kakku näytti kaipaavan vielä jotain... Kuopus kyllä sanoi, että kakku olisi hyvä juuri sellaisena, mutta itse halusin kermapursotusten päälle suklaalastuja tai suklaaströsseleitä. Niitä ei sattunut kaapin uumenista löytymään, mutta löytyipä pikkuruisia suklaa- ja vaniljapalloja ja ne viimeistelivät koristelun. Kun pidin pääni, kuopus totesi, että niinhän hän arvelikin... Ollaan niin samanlaisia, että tehdään aina niin kuin itse halutaan, vaikka mielipidettä toiselta kysyttäisiinkin. :)






Kakku nro kaksi tuli sankarin toiveiden mukaan. Sokerikakkupohja, joka jo illalla taiteiltiin kulhoon muotoutumaan. Kostutus laktoosittomalla maidolla, väliin sitruunarahkalla maustettua kermaa, itse tehtyä sileää mansikkahilloa ja banaaniviipaleita.



Aamulla koitti sitten uusi vaihe. Kakkupohja kumottiin ylösalaisin tarjoiluvadille ja kuorrutukseksi tuli marsipaani. Se on minulle melko vieras materiaali. Kerran yritin marsipaanilla kakkua koristella. Se oli silloin, kun kuopus täytti 2 vuotta, eli pian 15 vuotta sitten. Jääkaappikylmän marsipaanin käsittely oli suorastaan tuskaa ja Teletappien Hipsu-kakun päällys oli loppujen lopuksi enemmän tilkkutäkki kuin kauniin tasainen päällyste.

Nyt oli onneksi kuopus neuvomassa. Eikä marsipaanipötkyläkään ollut jääkaappisäilytyksessä. Kauliminen onnistui yllättävän helposti, mutta kaulitun levyn siirtäminen kakun päälle ei ollut ihan yhtä näpsäkkää. Ja kakun täyteraidat paistoivat tylsästi kuorrutelevyn läpi, joten jonkinlainen välikerros olisi ilmeisesti ollut tarpeen.

Lopulta päästiin mukavimpaan vaiheeseen! Eli koristeiden muovailuun. En ole ollut mikään taiteilija enkä edes muovailuvahaharrastaja. Nyt kuitenkin halusin tehdä talviselle kukkulalle lumiukot ja kissan. Lumiukkojen muovaaminen oli helppo nakki. Mutta valitettavasti marsipaanivärilajitelmassa ei ollut mustaa massaa, joten lumiukko ei saanutkaan mustaa silinterihattua eikä hiilisilmiä. Päätin sen sijaan tehdä ukoille pipot. Ensimmäisestä piposta tuli baskerimallinen ja ideoin siihen pienen tupsun. Oho - näyttipä pikku Myyltä! Toisen ukon hatusta muovautui aivan itsestään huopahatun näköinen. Jos väri olisi ollut vihreä, toisesta ukkelista olisi tullut mieleen Nuuskamuikkunen.

Marsipaanilajitelmassa ei ollut mustaa eikää oranssiakaan. Porkkananenien pitää tietenkin olla oikean väriset! Onneksi joskus oivallus tulee oikeassa paikassa ja hoksasin kokeilla, pystyykö punaista ja keltaista massaa sekoittamaan keskenään. Pystyi! Niinpä ukot saivat aivan oikean väriset tuulenhalkaisijat.






Kissaa muovaillessani tuli ikävä veljeni vanhempaa tytärtä. Hänellä on taito piirtää kissa muutamalla viivalla... eikä mikä tahansa katti, vaan oikein hieno ja ilmeikäs karvakerä. Villastakin hän on suit sait huovuttanut erilaisia eläimiä, joten marsipaanikissan muovailu olisi varmasti sujunut vaikka silmät ummessa ja vasemmalla kädellä.

Minun kissani näyttää enemmän koiralta. Mutta ehkä joskus opin, jos kovasti harjoittelen.

Kun asettelin kakun alareunaan lumipalleroita paikoilleen, kakku alkoi näyttää Aarikan Ruustinna-kynttilänjalalta! Hassu mielleyhtymä!

Koska kahvipöytään tuli kaksi erilaista kakkua, ajattelin etteivät vieraat jaksa hirveästi syödä muuta. Jotain suolaista pitää aina olla, ja tällä kertaa se oli kinkkusalamibostonkakkua. Se on niiiiiin hyvää! Myös puolukkamascarponepiirakan leivoin tarjottavaksi, etteivät tarjoilut näyttäisi liian aneemisilta.





Edellisessä postauksessa hehkuttamani jäälyhdytkin pääsivät pistämään parastaan kauniina ja hehkuvina vastaanottaessaan pihaan saapuvia vieraita. Näitä tekeleitä on yrittty värjätä punajuuren liemellä vaihtelevin lopputuloksin. Joskus vielä teen tömäkän rivistön erivärisiä jäälyhtyjä elintervikeväreillä leikkien. Ehkä en kuitenkaan vielä tämän talven lumille... (Pupuset, siis cityjänikset, ovat ravanneet pitkin pihaamme, joten koskematon hanki on vain kaunis haave. Se ei mitään haittaa, että tallaavat tasaisen hangen kuopille, mutta se jo haittaa, että pupun pahkeiset ovat pisteelleet poskeensa portin pielen punavihman. Ei siis ole ensi kevääksi tiedossa herkän kaunista kukintaa sillä saralla.)

lauantai 25. tammikuuta 2014

Pakkaspuuhailua



Pakkanen.
On se kumma kaveri. Heti kun lämpömittarin elohopea painuu tarpeeksi alas, alkaa tietynlaiset ajatukset vallata alaa päänupissa. Pakastin on pakko saada sulatukseen, kun kerran ulkona on enemmän kylmää kuin pakastinkaapin sisuksissa ikinä. Myös kaikki huushollin tekstiilit tekisi mieli oitis kiikuttaa talvi-ilmaan raikastumaan pölypunkkien, noiden inhojen ja ikävien, silminnäkemättömien pikkuilkiöiden kauhuksi. Ämpärin halkeamisen uhallakin on tehtävä jäälyhtyjä. Ainakin yksi, mutta mieluiten tietysti kokonainen armeija. Mukavin ja hyödyttömin puuha on tietysti uskomattoman upean talviluonnon valokuvaaminen.

Vaan entäs kun pakkasia on pidellyt pidemmän aikaa? Pölypunkit on tuuletettu sukupuuttoon, pakastimessa on parempi järjestys kuin... ööh... no vaikka apteekissa, jäälyhtyjä on tanner pullollaan ja osa on jo kulkeutunut naapurienkin pihaan ja talvikuvia on tullut räpsittyä muistikortillinen? No, silloin aletaan tietysti odottaa kevättä!

Onneksi ihmisellä silloin tällöin voi olla pari päivää lomaa palkkatyöstä. Niinpä meillä nyt on pakastin pelastettu tukehtumasta jäähän, peitot, tyynyt, matot ja muut tekstiilit ulkoilutettu, jäälyhtytehdas on käynnistetty ja vielä niitä kuviakin räpsitty itselle iloksi.

Matot ulkoilivat ja sillä välin imuria taluteltiin sisätiloissa, samoin moppia. Pölyrättikin pääsi mielipuuhaansa ja siellä sun täällä lojuneet käsityötekeleet on hetkeksi suljettu näkymättömiin. Leivottukin on. Huomenissa siis voi joku vaikka tulla käymään.






perjantai 24. tammikuuta 2014

Talven valoa, osa kaksi



Tänään piti olla vapaapäivä, jolloin piti tehdä kaikenlaisia rästihommia. Mutta 1: mies oli yövuorossa ja nukkui päivällä. Ei siis mitenkään voi metelöidä huushollissa (äärettömän hyvä tekosyy tehdä jotain mukavampaa...) ja mutta 2: ulkona oli laittoman kaunis talvipäivä.

Nousin ylös jo aamukuudelta, sillä silloin lapsukaiset (nuoret naiset, suom.huom.) heräsivät lähtemään ahkerasti opintielle. Osaisivat toki aamupuuhansa hoitaa ilman äitiäkin, mutta jotenkin minusta on niin mukavaa aloittaa päivä yhdessä.

Aamupalan ja lehdenluvun jälkeen istuin ihanaan käsityötuoliini ja virkkailin ja värkkäilin Purobatikista tekemiäni palasia yhteen. Niistä on tulossa vielä yksi laukku, nyt sellainen ikään kuin fiinimpi versio. Jos tekisi kerralla valmista, työ joutuisi nopeammin. Mutta kun ohje on omasta päästä, kaikkia pikkunippeleitä ei hoksaa huomioida ennen kuin on tehnyt ja huomannut että metsään meni! Nytkin virkkasin laukun toista sivukappaletta ja pohjaosaa toisiinsa kiinni varmaan viisi eri yritystä. Toinen sivukappale sujahtikin sitten paikoilleen ilman turhaa vääntämistä. Nyt laukun päällipuoli on periaatteessa valmiina. Vuori puuttuu vielä ja kiinnityssysteemi. Siinäpä pähkinää purtavaksi lähitulevaisuudelle.

Kun kassiaskare jäi mietintävaiheeseen, kiikutin pihalle kaikki talon viltit ja koristetyynyt. Sohvastakin irrottelin palaset ja vein pakkaseen. Siellä ne nyt ihanasti raikastuvat!

Vihdoin olin siinä vaiheessa, että pääsin lähtemään kameran kanssa ulkoilemaan! (Paitsi että ensin piti vähän akkua ladata. Kamerasta, ei tädistä.) Toppasin niin reippaasti varusteita niskaan, että olo oli ihan lumiukkomaisen kankea. Mutta eipähän vilu kiusannut, vaikka ulkoilin melkein kolme tuntia!! (Jestas, jos olisi pitänyt sellainen aika paikallaan seistä töröttää! Selkä olisi jo varhaisessa vaiheessa sanonut työehtosopimuksensa irti ja käynyt istumalakkoon. Mutta kävellen ei tehnyt tiukkaakaan olla tuota aikaa jalkeilla.)

Jossain suurin piirtein ulkoilun puolivälin paikkeilla tuli myös vapaapäivää viettänyt työkaveri vastaan. Hänen kanssaan rupatellessa huomasin, että taitaa olla naama jäätymisvaarassa, kun ei puhumisesta meinannut tulla mitään. Posket ja huulet eivät liikkuneet kunnolla. Siitä hätkähtäneenä pistäydyin Taito Shopiin ja ilmoittauduin lämpimikseni kevään virkkauskurssille. Hah... No, siellä siis virkkaillaan vähän jotain suurempaa kuin nämä minun kotoisat väkerrykseni. Myös mosaiikkikurssi kiinnostaisi...

Mutta siis, päivän kuvasaldo tulee tässä!