lauantai 30. marraskuuta 2013

Akkulataamo



Tänään pääsin fiilistelemään metsän rauhaan. Kesäiset maisemat olivat vaihtaneet talviset asusteet ja näyttivät taas ihan uusilta. Päässä pyöri ajatus, että tontun jäljet lumeen jäi... Huomennahan on joulukuun ensimmäinen päivä ja ensimmäinen adventti. Johan sitä pitääkin käydä tonttuja miettimään.

Metsäreissun pääasiallisin tarkoitus oli tehdä esikatselua joulupuusta. Kolme potentiaalista ehdokasta löytyi, aina toinen toistaan upeampia. Mutta kyllä luonnon katseleminen kameran linssin läpi, rauha, kiireettömyys ja metsän humiseva musiikki myös latasivat pienen ihmisen akkua niin, että taas jaksaa painaa.

Pikkuriikkisen jälkeen puolenpäivän lähdimme kotoa ajelemaan kohti mökkimetsää. Sää oli siinä vaiheessa pilvipoutainen ja pikkupakkanen raikasti hengitysilmaa. Talvipäivän sininen hämärä ei irrottanut otettaan koko päivänä ja erityisen selvästi se näkyy tänään napsituista valokuvista.

Metsään ehdittyämme alkoi hiljalleen sadella lunta. Sateen määrä lisääntyi nopeasti ja pian päästiin päivittelemään ihan kunnon lumipyryä. Huolestuin jo kameran kosteudenkestävyydestä, mutta taisi uskollinen Canonini selvitä hengissä sään koettelemuksesta.

Kotimatkalla ajosää oli huono. Sakea lumipyry haittasi näkyvyyttä ja tielle kasaantunut lumi teki ajamisesta kesäkeliä haasteellisempaa. Onneksi en tarvinnutkaan istua ratin takana. Kotiin päästyämme tein talven ensimmäiset lumityöt!


















maanantai 25. marraskuuta 2013

Herkkujuttu


Eilen iski leivontainnostus. Eikä muu auttanut, kuin kaivella jauhopussit ja muut tykötarpeet esille ja ryhtyä toimeen. (Mikä on lyhin työmatka?? No, tuumasta toimeen! :) )

Olin jo hyvissä ajoin varautunut mahdolliseen leivontapuuskaan, eli jääkaapista löytyi mm. mascarponea ja rahkaa. Olen kerran aikaisemmin jo tehnyt järjettömän hyvää puolukkapiirakkaa, joihin noita aineksia upotetaan ja halusin kokea saman makunautinnon uudelleen. Alkuperäinen resepti löytyy Pirkan sivuilta. Kirjoittelen reseptin vielä postauksen loppuun, ihan itselleni muistiin ja jemmaan.

Puolukat olivat ottaneet pakastimessa vähän jäätä kylkeensä (olivat vuodelta 2009...öhöm... kun ei noita puolukkaleivoinnaisia oikein ole tullut harrastettua...), mutta toimivat silti piirakassa mainiosti. Ehkä niissä on vähän vähemmän vitamiineja kuin viime kesäisissä marjoissa, joita niitäkin on pakastimen uumenissa. Mutta maku saa nyt ratkaista ja herkkua tuli!

Makean piirakan jälkeen tein vielä hirvijauhelihapitsaa, kuten jo aiemmin uhosin. Pitsapohjan tekemiseen käytin uutta vatkainsysteemiäni ensimmäistä kertaa niin, että vatkain oli kiinnitettynä telineeseen. Sen verran napakan topakkaa tuli pitsapohjasta, että koko härveli meinasi käydä pöydällä tanssimaan.... On vähän turhan kevytrakenteinen tuo teline näköjään. Vaan tukevalla niskaotteella sain koneen aisoihin ja taikina tekeytyi sopivaksi taikinakoukkujen myllytyksessä.

Minähän teen aina pitsapohjan oikaisten ja kohotan sen leivinjauheella. Tästä väännetään jälkikasvun kanssa kättä. Mutta se saa päättää, joka leipoo. Koska en muista aina varata kotiin tuorehiivaa ja kuivahiivan kanssa en oikein tule toimeen, leivinjauheella kohotettava pohja sopii minulle.

Olen sellainen kokkailija, etten aina jaksa noudattaa ohjeita pilkun tarkasti. Useimmiten kaikki leivonnaiset silti onnistuvat. Ikinä ei ole mennyt yritykset tyystin metsään ja välillä on tullut sellaisia onnistumisia, että maku on kuin suoraan paratiisista. Harmi vain, että kun aineksia on tullut mäteltyä näppituntumalla, toisen kerran ruoka ja keitokset ovatkin taas uudenlaisia. Reseptejä on vaikea kopioida ja jakaa, kun ei oikein itsekään muista kuinka paljon niissä on mukana sitä tai tuota.

Sitten seuraa tilitystä, jonka voi kernaasti hypätä yli suoraan valokuviin ja lopun ruokaohjeisiin.

Leipominen on kivaa ja ihanaa, suorastaan terapeuttista. Mutta mikään ei ole tylsempää, puuduttavampaa ja epäkiitollisempaa kuin jokapäiväinen ruoanlaitto. Hirveän nopeasti pitäisi saada hirveän hyvää syömistä hirveän edullisista aineksista hirveän nälkäiselle perheelle. Jos erehdyt kokeilemaan jotain uutta, ihan varmasti joku narisee tai valittaa tai ei halua syödä eikä edes maistaa jotain ruokaan upotettua raaka-ainetta. Itse et jaksa tai halua valmistaa ja tarjota joka päivä suunnilleen samaa jauhelihakastiketta. 365 päivää vuodessa, jolloin pitäisi olla kaikille sopivaa ja maistuvaa einettä lautasella kaikille sopivaan aikaan. Ei muuten näytä onnistuvan. Olenkin jo luovuttanut. Olen tehnyt ruokaa lapsesta saakka, lähes 40 vuotta. Voisin jäädä jo siitä toimesta eläkkeelle.

Kapinoin sitäkin vastaan, että yksi ihminen voi viettää keittiössä hellan äärellä aikaa tuntikausia ja kun nälkäinen hunnilauma pyörähtää pöydän äärellä, työn tulos on nielty viidessä minuutissa. Yhtään parempi vaihtoehto ei kyllä ole sekään, että tullaan pöydän ääreen märisemään, ettei ole yhtään nälkä. Tai ei vaivauduta edes pöydän ääreen vaan huudellaan telkkarin äärestä, että juuri nyt ei maistu, kiitos vain.

Ruoanlaittaminen sinänsä, ilman harteilla painavaa pakkoa ja velvoitetta, on mukavaa ja luovaa touhua. Kun vain olisi ruhtinaallisesti aikaa ja ennakkoluulottomia ruokailijoita pöydän äärellä. Ja joku toinen korjaisi jäljet...

Tilitys päättyy.




















Valoa talven hämärään.

Mascarpone-puolukkapiirakka

Pohja:
125 g voita
1,25 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 prk (250 g) mascarponea
1 prk (250 g) rahkaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
400 g (7-8dl) puolukoita (pakaste)

1. Vaahdota rasva ja sokeri, lisää muna. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja sitten seokseen. Painele taikina piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille (halk. 30 cm). Siirrä vuoka jääkaappiin.
2. Sekoita mascarpone, rahka, munat, sokeri, vaniljasokeri ja puolukat keskenään.
3. Nostele täyte pohjan päälle ja tasoita pinta.
4. Paista 175 asteisessa uunissa 55 min. Tarjoa jäähtyneenä.


Pitsapohja

5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl grahamjauhoja
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
3 dl maitoa
1 - 1,5 dl öljyä

Nopea sekoitus. Päälle mieluisat täytteet. Paistetaan 200 asteessa reilu 30 min.


lauantai 23. marraskuuta 2013

Korulady ja muita löytöjä

Eilen vietin vapaapäivää päälle puskevan flunssa kanssa. Olin varannut itselleni yhtä sun toista tehtävää, mutta otin kuitenkin päivän levon ja sairautta vastaan taistelun kannalta. Ensi viikolla on pakko olla työkunnossa. Tai aina on pakko olla, mutta ensi viikolla erityisesti, kun on muutamia erityishommia tehtävänä.

Niinpä istuskelin lepotuolissa välillä virkkuuksien, välillä romaanin kanssa. Luin Camilla Läckbergin kirjan Mantelintuoksua lumimyrskyssä. Hmm.. eipä ollut kummoinen lukukokemus. Kirjalliset ansiot eivät nouse korkeuksiin eikä juonen kulkukaan ollut kummoinen. Jokainen Christiensä lukenut osaa arvata loppuratkaisun.

Kun yötyössä ollut puoliso nousi päiväuniltaan, pyysin häntä hauskuuttamaan melkeinsairasta lähtemällä tämän kanssa kirpputorille. Ja niin sitä mentiin!

Tavaraa oli taas kirpputorin täydeltä laidasta laitaan, mutta loistolöytöjä ei kävellyt vastaan. Toki heti ensimmäisestä pöydästä tarttui mukaani kirja Joulutarinoita ja kylmiä väreitä kolmella ja puolella eurolla. Periaatteenani on, etten osta kirjoja omaan hyllyyn, koska kirjaston kirjoista pääsee lukemisen jälkeen oivasti eroon. Minun ei tarvitse omistaa kaikkea lukemaani. Mutta nyt ostin ja siihenkin on syy töissä... Olen mukana yhdessä jouluprojektissa ja voi olla, että tarvitsen joulukuun aikana jonkun sykähdyttävän joulutekstin. Jospa löytäisin sen tuosta kirjasta...

Löysin kirpparilta myös kauan himoitsemani korutelineen. Hintaa oli reilunpuoleisesti (5,5 €), mutta koska ladyn mekon väri natsaa kympillä työhuoneeni väritykseen, päädyin adoptoimaan esineen meille.

Yhdessä pöydässä oli myynnissä pari punaista adventtikynttilää. Aikani niitä pyörittelin ja muistelin lapsuuden joulukuisia aamuja, kun meillä aina paloi aamupalapöydässä kynttilä. Sen lyhenemisestä oli jännittävää seurata joulun lähestymistä. Kynttilä olisi irronnut eurolla. Ensin meinasin jättää ostamatta, mutta lopulta nostalgian nälkäisenä en voinutkaan jättää kynttilää sinne. En sentään ostanut molempia, yksi riittää meille mainiosti.

Vielä löysin jonkun vaivalla virkkaamat pyyheliinapitsit. Kaksi 80 cm:n mittaista pitsinauhaa maksoi vain 0,50 €. Eihän niitä siihen hintaa voinut jättää ostamatta! Tuskin koskaan ompelen pitsejä pyyhkeeseen, mutta keksin varmasti niillä muuta käyttöä. Jos ei muuta, niin niillä somistaa hauskasti ja yksilöllisesti vaikka joululahjapaketin.

Tekisipä mieleni päästä käymään jonkun toisen kaupungin kirpparilla pitkästä aikaa! Aina kuvittelen, että niillä pääsisi tekemään hienoja löytöjä! Totuus on tähän saakka tosin ollut toisenlainen. Paitsi Klaukkalan Viirin kirppis on mahtava aarreaitta! Sinne kun taas joskus pääsisi! Oih. Se olisi kirppisintoilijan seitsemäs taivas!







Ihan hirveä



Haa, hauskaa että suvussa on hirviporukkaan kuuluva lankomies! Siinä sivussa herkullisista riistaruoista pääsee nauttimaan myös metsästämätön naisimmeinen.

Einon lakattua puhkumasta ja kaatamasta metsää, mieheni kävi veljensä kanssa hakemassa hirven puolikkaan jostakin metsien keskeltä metsästysmajalta. Joutuivat raivaamaan kaatunutta metsää, sahaamaan puita ja siirtelemään niitä tien sivuun. Olimme luvanneet lunastaa hirvestä osan, jauhettuna. Kokolihakin olisi houkutellut, mutta kesän marjasaaliita on vielä pakastimet pullollaan, eikä sinne juurikaan saa uutta pakastettavaa sovitetuksi.

Eilen meille ilmestyi mystinen muovipussi. Se oli ulkopuolelta tunnustellen napakan kiinteää, mutta silti hyvin muovautuvaa. Sisällä pussissa oli viisi kiloa hirviherkkua! Kuopuksen kanssa sitä pussitimme pakastettavaksi ja paistoimme jo osan. Tänään herkuteltiin hirveän herkullisella hirvijauhelihakastikkeella pastan kera ja huomenna paistan suussa sulavaa hirvipitsaa. Njam!









Kurrekin oli kiivennyt pihan vaahteraan tarkkailemaan lihan pakastamista. Selvästi tarkka ja tarmokas laaduntarkkailija työssään!